Rotuesittely: Walesinterrieri
FCI-luokitus roturyhmä 3
Walesinterrieri (Welsh Terrier) on tyypiltään perusterrieri. Se muistuttaa
paljon kettuterrieriä, mutta väritykseltään musta ja ruskea ja rakenteeltaan
kettuterrieriä vahvempi.
Rotuna Walesinterrieri on vanha ja peräisin Walesista, kuten jo nimikin kertoo. Ensimmäiset Walesinterrierit tulivat suomeen 1930-luvulla, mutta rotu ei ole koskaan ollut kovin suurilukuinen.
Suomessa rekisteröintejä on tehty kaikkiaan 746 kappaletta (11/2011) ja vuoden 2010 aikana uusia rekisteröintejä tehtiin 25 kappaletta.
Luonne
Walesinterrieri on leikkisä, avoin ja energinen, sekä terrierimäisen utelias ja itsepäinen. Sopii yhtähyvin kaupunkikoiraksi ja maaseudunkoiraksi.
Se ei ole juuri koskaan ujo tai arka. Walesinterriereistä voi tulla uskollisia ja tottelevaisia ystäviä, ja ne sopivat niin kaupunkiin kuin maallekin. Joskus niillä saattaa ilmetä metsästysviettiä. Se ei kaipaa erityisen paljon liikuntaa, mutta ei kuitenkaan väsy ja on hyvä kumppani sille, joka harrastaa liikuntaa.
Se on aktiivinen ja peloton, eikä se ole innokas tappelemaan, mutta pitää kyllä tarvittaessa puoliaan. Mukavana pysyäkseen se kaipaa paljon henkisiä virikkeitä. Pikkuinen piha, jossa se joutuu olemaan päivän ilman mitään tekemistä, ei riitä sille. Nämä koirat kaipaavat kiinnostavaa tekemistä päivittäin.
Walesinterrierit sopeutuvat hyvin lasten kanssa olemiseen. Ne leikkivät mielellään ja katselevat lasten leikkiä. Ne myös leikkivät mielellään lasten kanssa, mutta joskus lapsi väsyy ennen koiraa, joten aikuisen valvova silmä on tarpeen, ettei tule väärinkäsityksiä.
Käyttö
Walesinterrieri sopii harrastuskoiraksi moneen menoon, kuten TOKOon,
Agilityyn, raunioille ja kettuluolille, näyttelyihin jne. Walesinterrieri on
sitkeä ja väsyymätön ilopilleri. Walesin lempiliikuntaa ovat uinti ja
kävely...
Ulkomuoto
Walesi on neliömainen, ryhdikäs ja lyhyt runkoinen terrieri. Se on
säkäkorkeudeltaan alle 40cm ja painaa noin 9kg. Walesilla on tiivis ja
karkea ja säännölistä trimmausta vaativa turkki. Pysyäkseen siistinä se
vaatii nyppimällä suoritettavan trimmauksen 3-4 kertaa vuodessa,
näyttelywalesin turkin kunnossa pitäminen on huomattavasti työläämpää.
Trimmauksen ansiosta walesinterrieristä ei lähde karvaa.
Hoito
Rotu kuuluu nypittäviin rotuihin. Sillä on kihara, karhea karva, joka pitää nyppiä käsin, ei leikata. Se ei pudottele karvoja kuten monet muut koirarodut, vaan siltä pitää nyppiä vanhat pitkät karvat, jolloin karva säilyy lyhyenä.
Koira ei kaipaa säännöllistä kylvetystä. Turkki on nypittävät 3–6 kuukauden välein. Perusteellinen nyppiminen kestää 3–4 tuntia, ja kasvattajan pitää osata neuvoa, mistä löytyy ammattitaitoinen henkilö sen tekijäksi oikealla tavalla. Jos karvan leikkaa, sen selvärajainen musta ja ruskea väritys häviää, ja väri muuttuu epämääräisen sameaksi.
Monet, joilla on walesinterrieri seurakoirana eikä näyttelykoirana, antavat leikata karvan. Jos leikkaus tehdään oikealla terrierityylillä, merkit ja väri säilyvät.
Terveys
Terve walesinterrieri elää noin viisitoistavuotiaaksi ja pysyy aktiivisena ja eloisana hyvin iäkkääksi, jos siitä ja sen terveydestä pidetään hyvää huolta. Rodulla on melko vähän perinnöllisiä sairauksia.
Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Rotujärjestön julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot
>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset
>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta
- Sivu avattu 16325 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi




Olin ajatellut ottaa
Olin ajatellut otaa airedalenterrierin, mutta päädyikin walesiin. Terv. ehkä tuleva walesinomistaja
Kirjoita uusi kommentti