Rotuesittely: Airedalenterrieri

 

FCI-luokitus     ryhmä 3

Airedalenterrieri on terriereihin kuuluva koirarotu. Sitä sanotaan "terrierien kuninkaaksi", sillä se on terriereistä suurin. Rotu on kotoisin Yorkshiren alueella Englannissa sijaitsevasta Aire-joen laaksosta.

Airedalenterriereitä käytettiin vahteina ja viestinviejinä ensimmäisessä maailmansodassa. Alkuperäinen käyttö on ollut mäyrän ja saukonmetsästyksessä sekä poliisikoirana.

Nykyisin sitä käytetään seurakoirana ja palveluskoirana. Niitä on Suomessa on rekisteröity kaikkiaan 4050 (11/2011) ja vuoden 2010 aikan tehtiin uusia rekisteröintejä 95 kappaletta. Koiran elinikä on noin 10-12 vuotta.

Ulkonäkö

Airedalenterrieri on suurin terrieri. Se on lihaksikas ja melko tanakkarunkoinen koirarotu. Airedalenterrierin jalat eivät saa vaikuttaa liian korkealta, eikä liioin liian pitkärunkoiselta.

Airedalenterrierillä on valpas ilme. Sanotaan, että sen luonne heijastuu silmien ilmeestä ja korvien asennosta.

Airedalenterrierin kallo on pitkä ja litteä. Se ei saisi olla liian leveä korvien välistä ja sen tulisi kaventua hieman silmiä kohti. Sen kuono ja kallo ovat suunnilleen yhtä pitkät. Airiksen pää ja otsa ovat rypyttömiä ja otsapenger tuskin havaittava. Posket ovat tasaiset ja kuivat. Kuono-osa on silmien alapuolella täyteläinen ja yhdensuuntainen kallon kanssa. Hienovaraiset piirteet estävät mitättömän ja kiilamaisen vaikutelman. Airiksen leuat ovat syvät, voimakkaat, vankat ja lihaksikkaat. Leukojen liiallinen voimakkuus ei saisi johtaa poskien pullistumiseen, sillä näkyvästi pyöristyneet posket ovat virhe. Huulien tulisi olla tiiviit ja kirsun musta.

Silmät ovat tummat ja pienet, eivät ulkonevat. Airiksen ilme on terrierimäinen, älykäs ja valpas. Vaaleat ja/tai ulkonevat silmät ovat erityisen epätoivottavat.

Korvat ovat V:n muotoiset ja pään sivuilla kannetut. Niiden tulisi olla pienet suhteessa koiran kokoon.

Väriltään airedalenterrierri on ruosteenruskea, ja sillä on musta tai tummanharmaa satula (black and tan). kaula pitkä ja runko neliömäinen, luusto vankka. Peitinkarva on suoraa, karkeaa ja tiheää, pohjavilla pehmeää. Turkkia on kammattava ja harjattava päivittäin sekä nypittävä alas 2 - 3 kertaa vuodessa. Mikäli hoidat turkin ohjeiden mukaan, sinulla ei ole harmia irtoilevista karvoista. Aluksi et varmaan osaa itse nyppiä koiraasi, vaan sinun on vietävä se asiantuntijalle.

Uroksen säkäkorkeus on noin 60 cm, nartun noin 57 cm. Painoa sillä on noin 20 kiloa.

Luonne

Luonteeltaan airedalenterrieri on ulospäinsuuntautunut, luottavainen sekä ystävällinen. Se tulee toimeen lastenkin kanssa. Airedalenterrieriä voidaan käyttää myös vahtikoirana. Sen koulutus on aloitettava pienestä pitäen.

 

Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Rotujärjestön julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot

 

Päivitys 1.10.2010

 

>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset

>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta


Osta rotua käsittelevä kirja
 

 

miee rakastan näitten koirien

miee rakastan näitten koirien ulkonäköä ku ne on niin komeita koiria <33 haluaisin tuollasen parrakkaan <33<33<33

Niin minäkin!! Ja mulla on

Niin minäkin!! Ja mulla on nyt 4kk vanha narttupentu,rakastettava hirviö,aina naskalihampaat joko mun silittävässä kädessä tai jossain muussa kiinni. Oikea jäkäpäitten kuningatar mutta ah, niin kaikkia rakastava...

Kommenttien näkymä asetukset

Valitse haluamasi tapa kommenttien näyttämiseen ja klikkaa "Tallenna asetukset" aktivoidaksesi muutokset.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.


Sähköpostiosoitteesi:

Lue lisää