Turhautunut koira haukkuu
Koiran rotu: Tuntematon
Koiran ikä: Tuntematon
Kysymys:
Miten saan sekarotuisen koirani hiljaiseksi? Siinä on beaglea ja
suomenajokoiraa. täyttää syksyllä vuoden, eli onko liian myöhäistä ruveta
kysymään tällaista?? Se on yöt omassa tarhassaan ja päivät juoksunarussa..
Ja miten opetan koiraani ajamaan jänistä/kettua?
Vastaus:
Hei, koirasi saattaa haukkua pelkästään yksinäisyyttään ja turhautumistaan
eli koiralle tulee järjestää tekemistä ja sen tulee saada olla ihmisten
parissa voidakseen hyvin.
Monilla metsästyskoirilla, joilla aktiviteetti
rajoittuu metsästysaikaan esiintyy myös muita oireita kuten ihon
nuolemista tassuista. Kyseessä on tuolloin puhtaasti turhautuminen ja
elämän vähävirikkeisyys. Tekemistä, lenkkeilyä, omistajan kanssa
puuhastelua ja aivojumppaa lisäämällä turha louskutus vähenee ja koira voi
paremmin.
Ketun/jäniksenajoon suosittelen liittymään metsästysseuraan. Rodut
huomioden koira ei varmastikaan tarvitse tuota taitoa oppiakseen
pääasiallisesti kuin tilaisuuksia. Eli tarkoitan, että koirien
jalostuksessa tiettyjä piirteitä on kullakin rodulla suosittu ja näitä
jalostuksella karsittu kullekin rodulle sopiviksi. Tällaisen taipumuksen
perimässään omaavalla koiralla piirteet tarvitsevat vain mahdollisuuksia
nousta esiin. Esim.vinttikoirien halu jahdata, noutajien halu kantaa,
paimenkoirien halu paimentaa näiden taitojen opettaminen on kyseisen
taipumuksen omaavalle koiralle helppoa, poiskitkeminen hankalampaa (eikä
mielestäni edes toivottua).
>> Takaisin hauvakouluttajan vastaussivulle
- Sivu avattu 4603 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi




Kirjoita uusi kommentti