Rotuesittely: Portugalinvesikoira

FCI-luokitus   ryhmä 8

Portugalinvesikoira on hyvin vanha koirarotu. Jo Rooman vallan aikana tunnettiin silloinen Canis Aquaticus - vesikoira, josta käytettiin myös nimeä "spagnuolus", espanjalainen (Portugali erottui itsenäiseksi alueeksi 1100-luvulla).

Eri teorioiden mukaan portugalinvesikoiraa pidetään muiden vesikoirien kantarotuna, sillä on yhteisiä sukujuuria villakoiran ja barbetin kanssa sekä sen uskotaan kulkeutuneen keskiajalla vilkkaan laivaliikenteen mukana Englannin kanaalin kummallekin rannalle muodostaen pohjan spanielityyppisille koirille.

Rotua on rekisteröity kaiken kaikkiaan 1566 (7/2011). Vuonna 2010 uusia rekisteröitejä tehtiin 118 kappaletta.

Tehtävät

Portugalinvesikoira oli työkoira, merenkulkijan ja kalastajan tärkeä apulainen: se siirteli verkkoja, otti kiinni karkaavia kaloja uimalla ja sukeltamalla, kuljetti viestejä ja tavaraa veneestä toiseen sekä maalta veneisiin myös ruokaa ja juomavettä. Työskennellessään sitä auttoivat räpyläjalat sekä sukeltamisen mahdollistava läppä nielussa.

Recovery

Uusi teknologia oli koitua rodun kohtaloksi: kalastuksen koneellistuessa ja siirtyessä suuriin yksiköihin ei vesikoiria enää tarvittu. V. 1972 laskettiin maailmassa olleen enää 50 rekisteröityä portugalinvesikoiraa ja niistäkin 2/3 USA:ssa.

Kalastajien jalostusvalinnat painottuivat rohkeisiin, töistään parhaiten suoriutuviin ja syvään ihmissuhteeseen kykeneviin koiriin. Tästä syntyneet rodulle ominaiset luonteenpiirteet ovat nykyään arvostettuja ominaisuuksia harraste- ja seurakoirilla.

Portugalinvesikoiria oli aikaisemmin laajalti Pyreneitten niemimaan satamissa ja kalastajakylissä, mutta nykypäivänä rodun harrastuksen painopiste on Algarven maakunnassa Etelä-Portugalissa sekä Lissabonin seudulla. Läntisen Euroopan lisäksi rotu on erittäin suosittu Yhdysvalloissa, sikäläisissä rodun erikoisnäyttelyissä on usein satoja koiria.

Rodun terveydentila

Portugalin vesikoira kuuluu nykyään Pevisaan ja niiden lonkat ja silmät on kuvattava, jos pentue halutaan rekisteröidä.

Nykypäivä portugeesi

Portugalinvesikoira on tavattoman monipuolinen harraste-, käyttö- ja seurakoira. Se on kuin kotonaan agilityssä, jälki- ja tottelevaisuuskokeissa ja useissa palvelutehtävissä; jopa sorsastuksessa. Se paimentaa lapsia ja vahtii taloa. Se on näyttävä näyttelykoira; portugalilaisten arvostelutuomareitten mielestä Euroopan parhaat portugeesit löytyvät Suomesta!

 

Teksti: Vesikoirat ry:n

Osta rotua käsittelevä kirja


>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset


>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta



mistä saa portugalinvesikoiran?

eli misst sais portugalinvesikoira pennun

Portugalin tai espanjanvesikoira pentu hakusessa,mistä voisi pen

Missä olisi Portugalin tai espanjanvesikoira pentuja vapaana?

portugalinvesikoira

Uusia pentuja tulossa noin 15.kesäkuuta 2011 hyvistä vanhemmista

mistä vanhemmista..

mistä vanhemmista.. pentuvälityksestä löytyy tämän hetken pentueet vesikoirat.fi

Allergisoivat kuulemma vähän

Allergisoivat kuulemma vähän muita rotuja vähemmän? Tottako?

Olisivat nyt ottaneet kuvaksi

Olisivat nyt ottaneet kuvaksi koiran näyttelyturkissa !

Portugalin vesikoira kuuluu

Portugalin vesikoira kuuluu nykyään Pevisaan ja niiden lonkat ja silmät on kuvattava, jos pentue halutaan rekisteröidä.

Mistähän saa portugalin

Mistähän saa portugalin vesikoiran pentuja

Kommenttien näkymä asetukset

Valitse haluamasi tapa kommenttien näyttämiseen ja klikkaa "Tallenna asetukset" aktivoidaksesi muutokset.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.