Rotuesittely: Pitkäkarvainen collie

FCI luokitus   ryhmä1


Collie on lähtöisin Englannista, jossa se tuli suosituksi noin sata vuotta sitten kuningatar Viktorian kiinnostuessa rodusta. Alkujaan sitä on käytetty lampaiden paimennukseen Englannin karuilla ylängöillä. Aikojen saatossa paimennustehtävät vähenivät, mutta paimennusominaisuudet ja yhteistyöhalu säilytettiin rodussa.

Suomessa rotua on rekisteröity 32444 kappaletta (2/20122) ja vuoden 2011 aikana uusia rekisteröintejä tehtiin 657 kappaletta.

Koko:

uroksella säkäkorkeus 56-61cm ja nartulla 51-56cm.

Luonne:

Colliessa kiinnitetään yleensä ensimmäiseksi huomiota ulkonäköön. Kaunis koira, jolla tarkkaavainen ilme. Ystävällinen, valpas, iloinen ja aktiivinen ovat collien ominaisuuksia, koira on oma yksilönsä.

Collie viihtyy kaikkien perheenjäsenten kanssa. Lapset ovat mahtavia leikkitovereita sekä vanhemmat ihmiset uskollisia ystäviä. Eikä vieraat koiratkaan ole collielle ongelma, vaan pikemminkin leikkiseuraa.

Collie pennun tapakasvatuksessa tulee muistaa, ettei se ole "kovan käden" koira. Ikävät asiat jäävät sille mieleen ikuisiksi ajoiksi, eikä luottamus lauman johtajaan ole koskaan ennallaan. Suosittelen lämpimästi ennen koiran hankkimista, tutustumista koiran elekieleen. Suureksi avuksi on jos osaat heti pennusta asti tulkita koiran eleitä, esim. korvien asentoa, pään kääntäminen jne.

Harrastusmahdollisuudet:

Colliella voi harrastaa, mitä vain. Omistajan mielikuvitus on ainut, joka on rajana. Hyvät palveluskoira ominaisuudet omaavalle collielle on tärkeää miellyttää omistajiaan ja niinpä kaikki tekeminen on kivaa. Omistajien on kuitenkin muistettava, että työskentely koiran kanssa on tiimityöskentelyä, jolloin arvot on oltava kohdallaan. Tutuimpia harrastusmuotoja ovat agility, tottelevaisuuskokeet sekä palveluskoirakokeet.

Väri ja turkki:

Collieta on kolmea eri väriä. Tricolor, Soopeli ja Blue Merle. Turkki on helppohoitoinen, likaa hylkivä eikä sitä tarvitse pestä kuin pari kertaa vuodessa tai tarvittaessa. Karvaa ei lähde sen enempää kuin muillakaan koiraroduilla. Korvantaustat kannattaa harjata riittävän usein (esim. kerran vko:ssa), jotta takkuuntuminen estetään. Koko turkin harjaus kannattaa tehdä kerran kuukaudessa. Collien omistajana opit kyllä tuntemaan oman koirasi ja tiedät, kuinka usein sitä täytyy harjata, jotta turkki on hyvännäköinen.

Muuta:

Collie on koira, joka valtaa sydämmesi. Painaa päänsä polvillesi, kun olet surullinen. Koira, joka ajattelee sinun parastasi. Elämä collien kanssa voi olla sellainen kokemus, jonka toivot jatkuvan ikuisesti.

 

Teksti: Mira Elfving, Oulu
Tiedot: Kasvattajien kokemuksia, harrastajien mielipiteitä, erinäiset kirjalliset teokset, luonnetestitietokanta jne.

 
Osta rotua käsittelevä kirja



>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset


>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta


mun naapuris on kanssa collie

Mun naapurissani on collie. Itellänikin on pari.
Niitten nimet on: Shadow ja Knugles.

Aika kiva

Aika kivat nimet niillä :). Colliet on tosi kivoja!

Collie

Onko collie hyvä ekaksi koiraksi?
Vaatiiko sen turkki hoitoa hirveesti?
Kauan collie voi olla yksin?

Lk ja Pk

Onko lk ja pk collieiden välillä luonne-eroja?
Kertoisitteko kokemuksianne collieista?
:)

KYMYSYS

Voiko 15.v. käyttää collieta lenkillä?

Kyllä voi

Kyllä voi, JOS koira on hyvin koulutettu!

kyllä

Ainakin MINUN mielestäni voi 15-vuotias käyttää collieta lenkillä.

Tarvitseeko Collieta

Tarvitseeko Collieta trimmata?

Ei tietääkseni..

Minun tietääkseni collieta ei tarvitse trimmata. Ja uskoisin, että siitä olisi rotuesittelyssä mainittu, jos tarvitsisi.

Collie on bestein rotu

Collie on bestein rotu maailmas!=) Ne on luonteeltaan ihaniiiaa ja luottaa omistajaan!Mulla on kaks collikkaa.

Collie on loistava ensikoira!

Collie on loistava ensikoira! Mulla on kaks collikkaa ja me harrastetaan tokoa,näyttelyitä ja agia.=)

?

mitä sanon vanhemmille joiden mielestä collie on liian iso ensikoiraksi?

Collieet!

Itselläni on tällä hetkellä 15 collieta. Suosittelen!!

tahtoooo collien

Mun isä lupas käyä allergia testeissä jos ei sillä oo pahaa allergiaa niin meille tulee koira, aika varmasti Collie<3

Kyllä collie kerrostaloon sopii!

Kyllä collie kerrostaloon sopii! Ja jotkut colliet tykkäävät kissoista jotkut taas eivät!

Collie

Meillä on 8v.collie uros ja 16v.kissa ja aivan loistavasti tulevat toimeen. Nukkuvat jopa välillä sohvalla vierekkäin. Koiramme on aina ollut lempeä, peloton ja rohkea. Kaikki kiinostaa ulkona, niin ihmiset kuin koirat. Helppo kouluttaa ja tykkää pihan lapsista joilta saa huomiota. Eikä kerrostalo ole mikään ongelma. Ei koira ravaa pitkin kämppää. Vetoleikkejä leikitään, ulkona sitten palloa heitetään. Meille tämä on ensimäinen koira ja aivan ihana koira. Niin paljon tuonut iloa meille.Suosittelen.

Collienpentu?

Saatetaan hankkia collienpentu lapsiperheeseen. Haluaisin tietoa ja tarinoita muilta, jotka ovat collien ottaneet.

Kissat & kerrostalo

sopiiko tämä koira mitenkään kerrostaloon? tai tuleeko tämä toimeen 9 vuotiaan kissamme kanssa? niiin ihana koira tuollaisen äitikin tahtoo meille.

Collie kerrostaloon?

Kyllä, collie sopii myös kerrostaloon. Itse asumme kerrostalossa eikä koira välitä sen höykäsen pöläystä rapusta kuuluvista äänistä, saati sitten stressaa niistä. Se ei myöskään räksytä jäätyään yksin eikä hauku rapusta kuuluville äänille.
Meillä on myös kissa, jonka kanssa koira tulee toimeen mainiosti!

COLLIET OVAT MM MAALAIS

COLLIET OVAT MM MAALAIS KOIRIA EI KERROSTALOIHIN!!!!!
OSI MUUTEN KIDUTUSTA

Kissat& kerrostalo

Collie ei missään tapauksessa sovi kerrostaloon!
Jos rappukäytävässä esim. melutaan,koirasta tulee rauhaton ja se voi tehdä tuhoja. Älä ota collieta sen ihanuuden vuoksi! Ne voivat joskus olla arvaamattomia.
Kissa: colliet eivät pidä kissoista. En suosittele
mitään koiraa kissan kaveriksi,paitsi jos KOIRA on tullut ensin.
T: Itsellänikin on 2 collieta

Kissa-asiaa...

KAIKKI koirat voivat oppivat tykkäämään kissoista, jos ne totutetaan niihin tarpeeksi nuorina! Ei ole rodusta kiinni, tykkääkö koira kissasta vaiko ei. Se on ihan koulutuksesta kiinni!

Collie ensikoiraksi ja ikuiseksi ystäväksi

Hei,

Collie on ihanteellinen ensi koiraksi ja jatkossakin. Collie oppii helpoimmat käskyt ja komennot helposti, se ei ole kodin tuholainen eikä aimo räksyttäjä, (hillitty/rauhallinen/ylväs)ns. "omistajan sydänystävä". Valitettavasti kaikki koirarodut saa ihmisen ongelma käyttäytymisellä pilattua, mutta avara ja iso on Collien sydän, eikä ole pelkoa ettei voisi lasten tai muiden ihmisten seuraan viedä, päin vastoin. Minulla on 4:s pitkäkarvainen uros Collie ja rotua en vaihda, niin ovat upeita, nopeita oppimaan ja kun itsellä tulee kyynel silmään, tekee se kaikkensa minua lohduttaakseen, se vaistoaa hyvin herkästi asioita, keskusteluja, eleitä ja mielentiloja. Se on valmis aina lähtemään ja palvelemaan/paimentamaan.

Ensikoiraksi?

hahhah, ensikoiraksi? miksi ei! collie on viehättävä ja suht.helppo kouluttaa. Jokainen koira on tietenkin yksilö, mutta jos collien otat, kiinnyt siihen varmasti niin ettet tahdo sen koskaan menevän pois! Voit aivan rauhassa kiintyä niiin paljon kuin haluat collieen, sillä pitkäikäisenä rotuna se ei lähde luotasi pois ihan heti. Tässä täytyy kuitenkin muistaa ettei collie ole lelu jonka voi heittää pois sillon kun sinulla ei ole sille aikaa tai et jaksa sitä hoitaa. Se pysyy vierelläsi pitkään ja on sinun velvollisuutesi hoitaa sitä kunnolla, silloin olet sen arvoinen. Collie on hyvin kiintyvä rotu ja minä ainakin haluaisin sen ottaa mukaan joka paikkaan, ikävä kyllä se ei ole mahdollista. :( MUISTA TOTUTTAA SE OLEMAAN YKSIN, SILLÄ JOKAINEN KOIRA JOUTUU VARMASTI OLEMAAN ILMAN OMISTAJAANSA. Onnea koiran hankintaan!

Kysymys!

Onko collie hyvä ensikoiraksi?

voi, collie on loistava

voi, collie on loistava ensikoiraksi.nopea oppimaan, älykäs, kaunis ja seurallinen. tietenkin jokainen koira on yksilö, mutta kuitenkin niissä aina on jotain samaa.jos hankit koiraa, pitkäkarvaista, voin antaa vinkin:pk-collien hoitoon tarvitset ainakin kamman, aidon luonnonharjasharjan, sumutepullon, pyyhkeitä ja karvanlähtöaikaan metallipiikkiharjan.suosittelen pitkäkarvaista collieta ensikoiraksi kun itsekiin hankittiin sellainen uros pentu!

collie

Minulla on aivan mahtavan ihana pk-collie.Olen tosi ylpeä ja onnellinen siitä.

Minulla on kaksi:-)

Minulla on kaksi:-)

Mahtava!

Mahtava koira, joka valloittaa sydämmen hetkessä. Helppo oppimaan, joskus jopa tuntuu että tarvii enemmän haastetta itselle. En luopuis ikinä en mistään hinnasta omasta trikki nartusta. Todellakin sopii ensimmäiseksi koiraksi. En parempaa rotua tietäisikään joka ei sopisi yhtä hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Suosittele rotua kaikille!

Minulla on

yksi pk collie ja sheltti tytöt. mutta miksi tuon kuvan koiralla ei korvat lörppää..

Kommenttien näkymä asetukset

Valitse haluamasi tapa kommenttien näyttämiseen ja klikkaa "Tallenna asetukset" aktivoidaksesi muutokset.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.