Rotuesittely: Leonberginkoira
FCI-luokitus ryhmä 2
Leonberginkoira on suurikokoinen saksalainen seura-, perhe- ja vahtikoira.
Rotua on rekisteröity Suomessa 5109 kappaletta (5/2011) ja uusia rekisteröintejä tehtiin vuonna 2010 kaikkiaan 228 kappaletta.
Luonne
Leonberginkoira ei ole arka eikä aggressiivinen. Se on itsevarma, rauhallinen ja peloton. Oppivainen ja huomiokykyinen. Keskimääräinen tempperamentti (mm. leikkimishalu).
Tottelevainen joskin jossain määrin itsepäinen ja vaikea kouluttaa. Vahtii omaa aluettaan. Tulee yleensä hyvin toimeen lasten kanssa. Koska leonberginkoira on herkkä, lempeä ja ystävällinen mutta toisaalta toimelias ja voimakastahtoinen, tarvitset paljon kärsivällisyyttä sen kasvattamisessa.

Ulkonäkö
Leonberginkoira on hyvin suuri, voimakas ja lihaksikas, mutta silti tyylikäs koira. Sille on tunnusomaista tasapainoinen ruumiinrakenne. Erityisesti uros on mahtava ja voimakas. Uroksen säkäkorkeus on 72-80 cm, nartun 65-75 cm. Runko on säkäkorkeutta jonkin verran pidempi.
Pää mieluummin pitkänomainen kuin lyhyt, leveyttään korkeampi. Kuono ja kallo yhtä pitkät. Päässä ei ryppyjä. Kallo hiukan kupera, ei takaosastaan oleellisesti leveämpi kuin silmien kohdalta. Otsapenger selvä, mutta ei liioiteltu. Kuononselkä leveä, vähän kupera. Huulet tiiviit väriltään mustat. Kirsu musta. Säännöllinen. tasainen ja täydellinen leikkaava purenta, tasapurenta sallittu.
Silmät ruskeat, soikeat, luomet eivät roiku. Korvat korkealle kiinnittyneet, riippuvat, melko isot ja paksut. Kaula pitkähkö, kaareva, ei löysää kaulanahkaa. Säkä korostunut. Selkä suora ja leveä. Lantio melko pitkä. Rintakehä syvä ja leveä. Raajaluusto huomattavan vahva. Käpälät tiiviit, melkein pyöreät. Kulmaukset voimakkaat. Liikunta pitkällä askeleella ja hyvällä takaraajojen työnnöllä.
Väritys ja karva
Karvapeite puolipehmeästä karheaan, runsas, pitkä ja rungonmyötäinen, ei jakauksella. Peitinkarva suoraa, kevyesti laineikas sallittu. Raajoissa runsaat hapsut. Runsaasti pohjavillaa. Väriltään leijonankeltainen, punainen tai punaruskea. Musta maski. Mustat karvankärjet ovat sallittuja, mutta yleisvaikutelma ei saa olla musta. Turkki vaatii säännöllistä huolellista harjausta pysyäkseen kunnossa.
Terveys
Leonberginkoiralla esiintyy mm. seuraavia perinnöllisiä sairauksia ja vikoja:
lonkkanivelen kasvuhäiriö HD eli nk. lonkkavika
osteokondroosi OD eli kyynärnivelen kasvuhäiriö
perinnöllinen harmaakaihi HC
kivesvika
purentavika (ala- tai yläpurenta)
Minun leonberginkoira
Parhaimmillaan leonberginkoira on suuri koira, joka tuntee kokonsa ja voimansa. Se on rauhallinen ja arvokkaasti käyttäytyvä. Mutta iloaan se kyllä ilmaisee haukkumalla hyppimällä ja juoksentelemalla, jolloin se voi kokonsa takia tahtomattaan aiheuttaa vahinkoa joko ihmisille tai ympäristölle.
Leonberginkoira on peloton mutta ei aggressiivinen. Nykyään tosin valitettavasti tapaa melko usein sekä arkoja että aggressiivisia leonberginkoiria. Näitä piirteitä ei tule olla, ne ovat ehdottoman epätoivottuja.
Pennun ostajan tulee muistaa ja tietää, että emä opettaa pennuilleen reagointitavat, joten aran emän pennuista tulee helposti arkoja ja aggressiivisesti käyttäytyvä emä opettaa pennuilleen hyökkäävän käytösmallin.
Koska pienestä leonberginkoiran pennusta kasvaa suuri koira todella nopeasti on tapakasvatukseen ja nk. sosiaalistamiseen (=koira otetaan mukaan kaikkialle minne vain mahdollista ja näin totutetaan erilaisiin tilanteisiin) kiinnitettävä huomiota alusta asti. On huomattavasti helpompaa opettaa talon tavat pienelle pennulle kuin yrittää saada 50-70 kiloista täysikasvuista koiraa ruotuun. Hyvin kasvatetusta leonberginkoirasta saat ystävän vailla veraa, joten työ ja kärsivällisyys palkitaan.
Päivitys: 26.05.2011
Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Rotujärjestön julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot
>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset
>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta
- Sivu avattu 42127 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi




IHANIA ON KYLLÄ NÄÄ LEOT <3
Ihania on kyllä nämä leot. Mä en omista leoa. Mutta mä haluaisin aikuisena omistaa. I love Leonberginkoira :).
PS. sopiiko nää ekaksi koiraksi? Vastatkaa pliis.
Leonbeginkoira
Kuinka paljon Leonberginkoirat tarvitsevat liikuntaa päivässä?
Jonkun verran
Jonkun verran tarttee, mutta ei niin paljon kun koko antaa ymmärtää...
leonbergi.
Meillä itse on leonberginkoira. Se on 3kk.(iästä)
meillä on leonbergin koira
meillä on 8v leonberginkoira se on kylläki karkaileva
olen 10
itse olen kymmenen ja on leonberkinkoira ollu 5vuotiaasta ja toista ollaan hankkimassa koiran nimi on rontti
eka oma koira
Hei haluaisin tiedustella onko hyvä idea ottaa leonberginkoiraa ekaksi omaksi koiraksi olen 22 vuotias. Minulla on kyllä kokemusta vähän kaiken näkösistä ja kokosista koirista ja haluan ison ja suht haastavan koiran joka on kuitenkin kiltti olen tutkaillut eri rotuja ja tullut siihen tulokseen että mieluiten haluaisin leonberginkoiran mutta tiedustelen vielä kyseisen rodun omistajilta että kannattaako.
kiltit koirat ja
kiltit koirat ja helppohoitoiset ovat hyviä ensimmäisiksi koiriksi.
leonbergi!
Minun mielestäni leonbergi on mitä mainion koira, itselläni on jo 10vuotias narttu leonbergi. Leonbergin koira oli minun mielestäni helpoin koulutettava mitä minulla on muista koirista kokemusta. Veljeni joka on 11vuotias lenkittää koiraamme joka päivä ja on mennyt ensimmäiset lenkit ns.¨yksin¨ jo 3vuotiaana. Koira tajusi heti mitä pyydin häneltä ja oppi heti asiat. kannatan leonbergin koiraa erityisesti niille jotaka haluavat ensimmäiseksi isoksi koiraksi jonkun helpon ja lapsiystävällisen koiran!
mm
Jos joku kysyisi minulta, sopiiko leonbergi 11-vuotiaalle, vastaukseni olisi ei. Leonberginkoira on suhteellisen vaativa ja hankalakin kouluttaa, eikä se ole paras mahdollinen valinta 11-vuotiaalle. Leonbergi tarvitsee kärsivällisen ja johdonmukaisen kasvatuksen, jotta siitä kasvaisi reipas ja nätisti käyttäytyvä yksilö. Sellaisen,jolla riittää voimia pitää hinan toisesta päästä kiinni, ja jolla riittää aikaa kouluttaa leonbergi. Ja en usko, että se joka on hihnan toisessa päässä, kannattaisi olla juuri 11-vuotias. Tietenkin leonbergi sopii mitä parhaiten lapsiperheisiin, mutta jos kuka tahansa lapsi ulkoiluttaa leonbergiä, täytyy ehdottomasti olla aikuinen mukana. Lapset voivat kouluttaa leonbergiä, kunhan saavat vanhemmilta luvan. Kummityttöni on kovasti ihastunut omaan leonbergiini, Mollaan, mutta koska Molla on niin kova vetämään, eikä tahdo oikein totella lapsia, on hiukan ongelmia. Kummityttöni on kovasti kouluttanut Mollaa, ja Molla osaa nykyään totella sekä minua, että kummityttöänikin. Jos teillä vaan riittää aikaa ja tahtoa kouluttamiseen, voit sinäkin vielä haaveilla että pääset lenkittämään koiraasi. ;)
Uskon että teillekin vielä koira Onni lopsahtaa paikoilleen! :)
Oikea jääräpää!!
Minulla on puolitoista vuotias leonberginkoira (uros). Olen 12vuotias. Lenkitin koiraani kun hän oli pentu mutta nykyään pystyn viemään häntä vain äitini kanssa koska jos koirani sille päälle sattuu niin hän vie minua enkä minä häntä:D. Koirani tottelee minua vain kun on pimeää koska pelkää pimeää ja silloin kun minulla on hänelle jokin namupala.Mutta suosittelen leonbergiä kaikille joilla on aikaa huolehtia ja rakastaa koiraansa, sillä ne ovat hyvin lapsiystävällisiä ja esim. minun koirani lähestyy "vauvalta" haisevia varovaisesti koska tajuaa ihmisen olevan vielä pieni, koirani ei ole koskaan murissut kenellekään vaan on erittäin ihmisystävällinen kaikkia kohtaan. PS: Jotkut eivät ota leonbergiä ison koon ja muka kuolaamisen vuoksi, mutta se on vale. Leonbergit kuolaavat ihan samalla tavalla kuin muutkin koirat(eivät mitenkään runsaasti).
no minä en suosittelisi
Hei!
Itselläni on sekarotuinen leonbergi.
koiran nimi on Iitu ja Iitu on leonberginkinkoiran ja toden. nöffin tai landseerin sekoitus. jotain muuta rotua koirassa on, mutta reilusti enemmän leonbergiä, joten ei ihan tiedossa ole mitä muuta rotua Iitussa on. :D paperiton Iitu on ja Iitu on siskoni koira mutta joutui allegiansa takia antamaan Iitun pois. tätä ennen Iitu oli ollut minulla hoidossa ja olin jo ihan umpi rakastunut Iituun. <3
koska leonbergi on hyvin voimakas rotu, en itse suosittelisi sitä ensimmäiseksi koiraksi. itsellänikin oli aluksi hankaluuksia pitää Iitun hihnasta kiinni, Iitu se taisikin viedä minua mennessään :D kaikki kuitenkin kääntyi hyvin kun aloin kouluttaa Iitua ja nykyään Iitu käveleekin hyvin nätisti, ottaa kontaktia ja toiset ihmiset, sekä koirat kävellään nätisti ohi. :)
11-vuotiaalle tämä koira on aivan liian voimakas, mutta jos vanhemmat ovat täysin sitoutuneita koiran hankintaan, erityisesti leonbergin, ei pitäisi siinä olla mitään ongelmaa. =) jos meinaat lenkkeilyttää leonbergia, täytyy sinulla ehdottomasti olla aikuinen mukana, ellei koiraa opeteta kulkemaan nätisti tai se on jo luonnastaan hyvä hihnakäyttäytyjä. tälläinen on kyllä hyvin harvinaista :D
Onnea koiran etsintään!
ensimmäinen oma koira??
Kannattaako ottaa leonberginkoira ensimmäiseksi koiraksi, vaikka yhdellä perheen ihmisellä on ollut kaksi koiraa? Olen itse 11 vuotias ja olen harrastanut hevosurheilua ja kokoajan pitänyt myös koirista varsinkin leonbergin ja koira tulisi enimmäkseen minulle..
Leonberg 11-vuotiaalle...
Meillä on leonberg-uros ja oma mielipiteeni tähän kysymykseesi on, että vanhempiesi täytyy olla täysillä mukana ottamassa koiraa ja heidän on otettava vastuu koiran koulutuksesta, oltava mukana lenkeillä yms.
Meillä on 11-vuotias tyttö ja leo-poikamme on sen verran jäärä, ettei tottele lapsia kovinkaan innokkaasti. Esimerkiksi jos se on pihalla, niin kyllä se on minun huudettava sisälle kun ei tule lasten kutsuista. Lenkillä menee muuten ihan hyvin, mutta jos toinen koira tulee vastaan, niin 11-vuotias ei jaksa pitää leonbergia edes pentuna (n. 4kk), saati isompana, jos sitä ei ole koulutettu olemaan vetämättä.
Kirjoita uusi kommentti