Rotuesittely - Amerikanbulldoggi

Amerikanbulldoggi on jatkoa siitä, mihin alkuperäinen, englannissa jalostettu bulldoggi jäi. Ensimmäiset Amerikan uudisasukkaat toivat näitä koiria mukanaan Euroopasta suojelemaan heitä ja heidän asuintilojaan vihamielisiltä alkuasukkailta ja petoeläimiltä. Amerikanbulldoggia käytettiin paljon villisikojen, puumien ja monen muun eläimen metsästykseen. Hyvin pian rotu oli uudisasukkaille ja heidän perheilleen korvaamaton apu.
Amerikanbulldoggirotu on välttynyt työtehtäviensä ansiosta muotojalostukselta. Kun ei ole pyritty ulkonäöllisiin äärimmäisyyksiin on AB:n koko ja ulkonäkö pysynyt samana halki vuosisatojen. AB:ta on toki jalostettu, mutta jalostuksessa on ulkonäön sijaan aina pyritty mahdollisimman terveeseen työkoiraan, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Amerikanbulldoggirotu on tunnettu nykyisellä nimellä vasta noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Aikaisempi nimi oli amerikanpitbulldog ja vieläkin vanhempia nimiä olivat countrybulldog ja countrywhitebulldog. Kaikki nykyiset amerikanbulldoggit voivat seurata juuriaan Alabaman, Georgian seudulle neljään sukujuureen, jotka ovat Williamson, Scott, Bailey ja Johnson.
Yleistä
Amerikanbulldoggi on harvinainen koirarotu joka tuli suuren yleisön tietoisuuteen vasta 1980- luvulla. Tohtori Carl Semencicin kirjoittamassa kirjassa esiteltiin tuolloin ensimmäistä kertaaamerikanbulldog- koirarotu.
Ennen tämän kirjan julkistamista amerikanbulldoggi oli tunnettu vain niiden harvojen keskuudessa, jotka olivat kasvattaneet näitä koiria käyttökoiriksi jo vuosisatoja. Kirjan julkistamisen jälkeen löytyi iso joukko koiraharrastajia, jotka ottivat amerikanbulldoggin omakseen. Nämä uudet amerikanbulldog-harrastajat ovat lyhyessä ajassa kasvattaneet amerikanbulldoggin suosiota ja tänä päivänä AB on levinnyt Yhdysvaltojen karjatilojen takapihoilta Suomen koteihin asti.
Luonne
Tänä päivänä AB on monikäyttöinen koirarotu. Sitä käytetään vielä nykyäänkin hyvin paljon suurriistan metsästykseen. Ne ovat myös erinomaisia vahtikoiria jotka suojelevat niin omistajaa kuin perhettä.
Amerikanbulldoggilla on leuat rautaa, hermot terästä ja sydän puhdasta kultaa. Rotu sopii yhtä hyvin lemmikiksi kuin uskolliseksi vahdiksi. AB hallitsee älykkäästi eri tilanteet ja käyttäytyy sen mukaisesti. Amerikanbulldoggin ollessa helposti koulutettava koirarotu, se on kiltti, mutta varsinainen painajainen sille joka uhkaa AB:n perhettä. Monet ihmiset jotka ovat aikaisemmin käyttäneet muita suojelukoirarotuja ovat valinneet AB:n huomattuaan rodun vertaansa vailla olevat käyttöominaisuudet.
Terveys
Jotkut väittävät etteivät amerikanbulldoggit ole niin alttiita erilaisille tarttuville sairauksille kuin jotkut muut koirarodut. Perusteluina on esitetty järkijalostus ja perinnöllinen vastustuskyky. Amerikanbulldoggeja on koulutettu elokuva, tottelevaisuus, suojelu, weight pulling (taakanveto), metsästys ja poliisikoiriksi.
Amerikanbulldogin koko vaihtelee käyttötarkoituksesta riippuen. Jotkut kasvattajat jalostavat jopa 70 kilon painoisia koiria - jotkut pitävät näitä liian suurina, suuren koon työkoiralle tuoman haitan takia. American Bulldog Association ei rekisteröi näitä isoja koiria. Koirat ovat joko rekisteröimättömiä tai ne ovat rekisteröity American Rare Breed Associationissa.
Amerikanbulldoggi on koostaan riippumatta kuitenkin atleettisuudessaan aivan eri luokkaa kuin muut isot koirarodut. AB:n jalostuksessa tulisi yhä edelleen kehittää koirarotua voimakkaaseen, vahvaan ja tiivisrunkoiseen suuntaan.
Tänä päivänä amerikanbulldoggi on monikäyttöinen koirarotu. Sitä käytetään vielä nykyäänkin hyvin paljon suurriistan metsästykseen. AB:t ovat erinomaisia lemmikkejä ja vahtikoiria jotka suojelevat niin omistajaa kuin perhettä.
Rotumääritelmä
alkuperä: Yhdysvallat
ulkonäkö: isokokoinen, atleettinen, isopäinen
säkäkorkeus (uros): 58 - 68 cm
paino (uros): 35 - 55 kg
säkäkorkeus (narttu): 51 - 61 cm
paino (narttu): 27 - 37 kg, painon tulee olla suhteessa kokoon
pää: keskipitkä, leveäkalloinen ja selvät lihaksikkaat posket
silmät: keskikokoiset. Silmien värillä ei ole väliä, mutta vilkkukalvo ei saisi näkyä. Mustat silmät valkoisella koiralla suositeltavat.
kuono: keskipitkä (7,5 - 12 cm). Neliömäinen ja leveä alaleuka, huulet runsaat mutta ei roikkuvat. 42 - 44 hammasta. Tiukka alapurenta, tasa tai saksipurenta. Kirsu musta tai harmaa.
jalat: Vahvat, suorat ja paksuluiset. Etujalat eivät saisi olla liian lähellä toisiaan eivätkä myöskään liian kaukana toisistaan.
väri: valkoinen, brindle tai punertava valkoisella pohjalla, valkoinen brindlellä tai punertavalla pohjalla
luonne: rauhallinen ja silti urheilullinen, tarvittaessa reipas vahti, toimelias
rekisteröinti: puhdasrotuinen amerikanbulldoggi on aina rekisteröity National American Bulldog Associationissa (NABA), American Bulldog Association (ABA) tai nykyisin United Kennel Clubissa (UKC). Huom. Amerikanbulldoggin koko vaihtelee käyttötarkoituksesta riippuen. Jotkut kasvattajat jalostavat myös 62 - 70 kilon painoisia koiria - jotkut pitävät näitä liian suurina, suuren koon työkoiralle tuoman haitan takia. American Bulldog Association ei rekisteröi näitä isoja koiria. Koirat ovat joko rekisteröimättömiä tai ne ovat rekisteröity American Rare Breed Associationissa.
Päivitys: 21.11.2011
Koosteen lähteinä on käytetty:
Rotujärjestön julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot
SATHY ry:n sivut
>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset
>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta
- Sivu avattu 21467 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Tieto on hieman puutteellista...
Seuraavan tekstin lähetti Kennel Uglybulls (HauvaComin toimituksen kommentti.):
Tieto on hieman puutteellista...
Amerikanbulldoggi voidaan rekisteröidä kennelliiton Fix -rekisteriin,
jolloin sillä on mahdollista kisata SKL:n kisoissa, joissa muutkin Fix -rekatut saavat kisata (esim. sek.rotuiset).
Meillä kisataan ja treenataan TOKOa. Kennelliitto arvioi myös amerikanbulldoggien lonkka- ja kyynärkuvat
(hintaan 30e). Monissa euroopan maissa kasvattajat arvioittavat maansa
kennelliitolla lonkka- ja kyynärkuvat. Amerikan Bulldoggi on puhdas, mikäli se on rekisteröity.
Rekisteröintiyhdistyksiä on monia, ABRA, NKC, EABC ... jnejnejne.
Useimmilla bulldogeilla onkin rekkaripaperit useaan eri järjestöön.
Amerikanbulldoggi ei ole säästynyt ulkomuotojalostukselta, eikä ole sen
terveempi tai sairaampi kuin muutkaan rodut. Amerikanbulldoggeja ei vain ole tutkittu kovinkaan paljoa. Pevisaa ei ole. Lonkka- ja kyynärtutkimuksia
tehdään maailmanlaajuisesti koko ajan enemmän tietoisuuden
lisääntyessä. Edelleen selkä-, silmä- tai polvi- ja sydäntutkimuksia
tehdään verrattain minimaalisesti, vaikka kaikissa yllämainituissa
kohdissa olisi hyvä tehdä edes jotain tutkailua. (Ei välttämättä
virallistua, mutta kasvattajan olisi hyvä olla tietoinen näiden kunnosta, jotta voisi kasvattaa terveitä ja työkykyisiä työkoiria.)
Euroopassa on tällä hetkellä aika selkeästi Bully sekä Standard linja.
Suomessa on hirveästi hybrideitä, joita omatkin koirani kolmea lukuun
ottamatta on.
Rotumääritelmä poikkeaa eri rekisteröintijärjestöjen mukaan.
Kokonaisvaltaisuudessaan koen, että ylläoleva rotukuvaus on vanhentunut ja
osittain väärää tietoa, mutta hyvä, että rodusta on saatu herätettyä
paljon keskustelua.
Amerikanbulldogeissa on äärimmäisen paljon erilaisia yksilöitä. Jopa
samassa pentueessa voi olla keskivertokoiraa vastaavia "helpompia"
yksilöitä, vahtiviettisiä tilanteiden tarkkailijoita tai järjettömän
suurella saalisvietillä ja reaktioherkkyydellä varustettuja
tuhoamisvimmaisia tulevia kisakoiria. (Jälkimmäiset sopii hyvin harrastuksiin).
AB on mitä parhain lemmikki lapsiperheeseen, mikäli sen kanssa tehdään paljon ja se saa luonteelleen sopivaa koulutusta. (Oli AB lapsiperheessä tai ei, tällainen koira vaatii aktivointia ja tekemistä.)
Amerikan Bulldoggi on rotuna kunnioitettava toveri, sen koulutukseen ei
tarvita väkivaltaisia tai alistavia metodeita vaan AB:n omistajan on
omattava vahva ja lämminsydäminen luonne, sekä hyvä tietotaito koiran
käytöksestä, jotta saa tästä vahvasta pikku leijonasta itselleen
tottelevaisen perheenjäsenen, joka malttaa ennen omia päätöksiään
kuunnella omistajansa mietteitä.
Kaikista hienointa on nähdä omistaja ja amerikanbulldoggi - kun kaikki on kunnossa ei kyse ole oikeastaan omistajuudesta lainkaan, vaan keskinäisestä kunnioituksesta, johon ei mitään johtajuuden vahvistamisia tai muita
tarvita.
Tervetuloa tutustumaan rotuun!
Kennel Uglybulls.
www.uglybulls.com
Meillä on mieheni kanssa
Meillä on mieheni kanssa kaksi lasta, lapset ovat tällä hetkellä 3 ja 4 vuotiaita. Omistamme myös aivan ihanan 1,5 vuotiaan AB uroksen. Kosksaan ei ole ollut ongelmaa koiran ja lasten kanssa. Lapset ovat siroja ja ovat toki monesti nurin menneet kun poika on leikin hurmassa tönäissyt. Lapset ovat todella hyvin oppineet varomaan koiran nopeita liikkeitä. Moni on myös kauhistellut kun ollaan kyseinen koira hankittu ja kun on ollut niin pieniä lapsia, mutta koskaan ei ole koira lapsille pahaa tehny. Monesti olenkin sanonut että enemmän pitää katsoa/varoa mitä lapset tekee koiralle kuin mitä koira lapsille. Itse olen erittäinen tyytyväinen valintaamme rodun suhteen, hienosti ollaan pärjätty lasten ja koiran kanssa.
Täytyy myöntää että
Täytyy myöntää että komeita koiria nämä ovat, luonteeltaan varsinkin. Olen jo aiemmin kommentin jättäneen kanssa samaa mieltä että miksei lapsiperheeseenkin.
On rotu mikä tahansa, täytyy muistaa omistajan oma vastuu koirastaan. Sillä kun on kyse vahvasta koirasta ja siihen yhdistetään kouluttamattomuus, voidaan pilata rodun kuin rodun maine maailmanlaajusesti.
Enemmistö ihmisistä ei kuitenkaan (edes kaikki koiranomistajat) osaa ajatella rodun yksilöä nimenomaan yksilönä.
En tarkoittanut tätä negatiivisessa valossa laisinkaan! Sinähän sen itse parhaiten tiedät onko tämä sinun juttusi, en minä :-)
Kerran tähän rotuun hurahdin, ja samalle tielle olen jäänyt. Jo 20 vuotta ensimmäisestä! Nyt odotan koiriani kotiin, kun itsekin vasta takaisin Suomeen muutin. Ovat vaimoni kanssa vielä "Suuren Meren" toisella puolella, odottamassa että saan asiat täällä kuntoon että koirilla olisi mahdollisimman stressitön muutto!
Mukavaa Talven alkua AB:n omistajille, harkitseville ja miksei ihan "ohimennen lukijallekin" :-)
T: 3 Amerikan mantereen AB:n omistaja
IHANAT AB:T
AB soveltuu hienosti myös lapsiperheille, kunhan AB:n
toisinaan nopeat liikkeet ja lähdöt mm. vahtitehtäviin vain
huomioidaan, ettei pienokaiset jää jalkoihin.
Mikäli kevytrakenteinen ja vähän voimaa omaava henkilö
meinaisi harkita AB:tä, on koiran huolellinen tottelevaisuuskoulutus välttämätöntä. AB on väkivahva, eikä sovellu näin koskaan yhdenkään alle 18v. talutettavaksi!
Nimin. 2 suloisen AB:n ja 1 lapsen äiskä
AB soveltuu hienosti myös
AB soveltuu hienosti myös lapsiperheille, kunhan AB:n
toisinaan nopeat liikkeet ja lähdöt mm. vahtitehtäviin vain
huomioidaan, ettei pienokaiset jää jalkoihin.
Mikäli kevytrakenteinen ja vähän voimaa omaava henkilö
meinaisi harkita AB:tä, on koiran huolellinen tottelevaisuuskoulutus välttämätöntä. AB on väkivahva, eikä sovellu näin koskaan yhdenkään alle 18v. talutettavaksi!
Nimin. 2 suloisen AB:n ja 1 lapsen äiskä
jipii
Kirjoita uusi kommentti