Hauvakoulu: Koiran ohjaajan sopiva ikä kursseille?

Koiran rotu: russeli
Koiran ikä: toinen 8, toinen 2kk

Kysymys:

Mikä on yleinen ikäraja erilaisissa koirakouluissa ja kursseille osallistumisessa? Mitä muut ajattelevat jos 15-vuotias menee sinne koiransa kanssa?

Vastaus:
Koiran ikärajat on ilmoitettu koulusta riippuen koulutuksien esittelyissä (ainakin meillä) mikäli on ikäraja kurssille osallistumiseen. Yleisesti  ottaen koulutuksiin (nyt en voi puhua muiden koirakoulujen puolesta, mutta meidän koulun) voi osallistua myös alaikäinen, kunhan hän hallitsee hyvin koiransa. Lisäksi joissakin kouluissa on myös erikseen nuorisolle suunnattuja koulutuksia.

Itse voin ainakin sanoa, että vanhemmat (siis 20w ->) osallistujat tuntuvat olevan mielissään kun nuorisoakin osallistuu kurssille :) Meillä nuorin osallistunut henkilö on ollut 8 vuotias , mutta suositeltava ikä olisi 12 vuotta, koska silloin nuori todella pystyy ja kykenee kouluttamaan ja omaksumaan parhaiten oppeja koulutukseen liittyen :)   Ja 8-11 vuotiaille voi sanastot ja niiden ymmärtäminen olla vaikeaa, mutta ei tämä kursseilla haitaksi ole ollut. Nuoria vain on ohjattu hieman enemmän :)

Ei muuta kuin koira mukaan ja tervetuloa kursseille!


Jenni Siikanen
Taitoa Tassuihin

Hauvakoulun kysymyslomake

 

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.