Hauvakoulu: Koira sekoaa koirapuistosta

 

Koiran rotu: Dogo Argentinon ja Howavartin risteytys
Koiran ikä: 9 kk

Kysymys:
Ongelman nimi on se että koira sekoaa aina kun olemme lähelläkään koirapuistoa, varsinkin jos se huomaa siellä toisen koiran... Koira on yli 60-cm korkea ja hyvin voimakas, ja koirapuistossa olevan koiran havaittuaan sekoaa aivan täysin. En meinaa pystyä pitelemään koiraa aisoissa vaikka olemme harjoitelleet jonkin verran.

Kerran koira pääsi vapaaksi ja juoksi suoraan koirapuiston aidalle, moikkasi toista koiraa ja kiinnioton jälkeen lähti kiltisti jatkamaan matkaa. Tapahtumat saattavat alkaa jopa puolen kilometrin päässä, kunhan koirani vain havaitsee puistossa olevan väkeä.

Koira ulvoo, vinkuu ja kiskoo minkä ehtii ja pystyy, auttakaa !


Vastaus:
Aina kun koirasi vetää puistoa kohden, lähdet toiseen suuntaan ja kävelet toiseen suuntaan kunnes koirasi ei enää yritä mennä taaksepäin (puistolle).

Hetken kuluttua kokeilet lähestyä puistoa uudelleen ja toistat saman, eli käännyt mitään sanomatta toiseen suuntaan mikäli yrittää vetää puistoa kohden. Vain löysällä hihnalla mennään puistoa kohden. Ole sinnikäs, harjoittelu vaatii useita satoja toistoja ennen kuin oppi menee perille johtuen koiran kiivaasta mielentilasta sen havaitessa väkeä puistossa.

Voit myös kokeilla ottaa kontaktia koiraasi ennen puistoa ja pyrkiä ottamaan tiuhasti kontaktia (katseyhteyttä) koiraasi kun olette lähestymässä puistoa ja ohittamassa sitä.

Harjoittele kontaktia ensin kotona:
Sano koirasi nimi ja kun se katsoo sinua - palkitse herkulla ja kehul. Tee tätä noin 50 toistoa. Jatka harjoittelua kotona niin, että kun koirasi ei katso sinua, sano sen sini innokkaalla äänellä ja kun se katsoo sinua - palkitse se ja kehu kunnolla.

Kun tämä onnistuu hyvin aloitat saman ulkona ensin häiriöttömässä paikassa. Muista että koirasi on nälkäinen ja mukana sen lempi herkkuja. Kun koirasi katsoo muualle, sanot innokkaalla äänellä sen nimen ja kun se katsoo sinua - palkitse ja kehu.

Muista että kertaus on opintojen äiti, eli tätä tulet tekemään sen loppuelämän ajan aina silloin tällöin vaikket puistoa tms. ohittaisikaan, jotta oppi pysyy tehokkaana ja tuoreena. Muista palkita hyvin, jotta kontakti on koiralle kannattavaa myös voimakkaassa (puistossa olevat koirat) häiriössä.

Jenni Siikanen

Taitoa Tassuihin

Hauvakoulun kysymyslomake

 

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.