Jälki
Koiralla on luontainen taipumus jäljestämiseen, ennen koirien piti löytää ruokansa ja laumansa vainunsa avulla, juuri tätä viettiä käytetään opettaessa koiralle jäljestämistä.
Jälkikokeisiin saa osallisua ainoastaan palveluskoirarodut, mutta jäljestämistä voi harjoitella muillakin roduilla, se on mukavaa tekemistä yhdessä koiran kanssa.
Monet koirakerhot järjestävät jäljestämiskoulutusta, näille tunneille kannattaa mennä jotta sinä ja koirasi saatte asiantuntevaa ohjausta, väärin opetettua asiaa on hankala myöhemmin korjata.
Jälki harjoituksia ei kannata aloittaa ennenkuin koira on täyttänyt neljä kuukautta koska pentua ei kannata opettaa liian nuorena etsimään mielenkiintoisia hajuja. Pentu iässä koiran on turvallisinta olla mahdollisimman lähellä omaa "kotiluolaansa".
ENSIMMÄISET HARJOITUKSET:
Ensimmäisten jälkien jättäjän pitää olla henkilö jonka koira haluaa löytää esim. emäntä tai isäntä. Harjoitus alue tulee olla alussa häiriötön jotta koiran huomio pysyy ainoastaan jäljestämisessä, alueen tulee olla myös helppokulkuinen sekä avoin missä on kuitenkin mahdollisuus piiloutua. Varmista että tuuli tulee joko sivulta tai takaa mutta ei edestä koska muuten koira etsii eikä jäljestä. Tee ensimmäiset jäljet suoriksi, koiran kehittyessä vaikeutta lisätään.
Ennen jäljen tekoa ota koiralle mieluinen lelu ja leiki koiran kanssa vähän aikaan jonka jälkeen avustaja kytkee koiran ja jää paikoilleen, kulje 5 metriä pysähdy, avustaja siirtyy koiran kanssa niin että koira ei näe minne jatkat matkaasi, kulje 100 metriä suoraan ja piiloudu. Avustaja päästää koiran vapaana etsimään jälkeä n. 2 metrin päässä jäljen aloituskohdasta, avustaja ei saa millään tavalla häiritä koira vaan antaa sen työskennellä yksinään, mikäli koira rupeaa tekemään muuta esim. kaivamaan, järsimään keppejä ym. avustaja kytkee koiran kiinni ja pyytää sinut pois piilosta jonka jälkeen aloitatte alusta mutta erikohdasta, ensimmäisillä kerroilla koiralla saattaa kestää ennenkuin se löytää jäljen joten antakaa koiralle aikaa, älkää hoputtako.
Kun koira löytää jäljen, mutta työskentelee epävarmasti avustaja voi kiitellä koiraa, kuitenkaan häiritsemättä eli rauhallisella äänellä hieman kehua, avustajan tulee kulkea koiran takana eikä edellä jolloin koira suuntaa kulkunsa minne ohjaaja menee, vaikka jälki menisi toiseen suuntaan. Muutenkin koiran pitää saada työskennellä yksin, jos ohjaaja usein auttaa koiran jäljelle niin koira oppii pian luottaman siihen että aina kun se hävittää jäljen niin ohjaaja auttaa sen eteenpäin ja lopulta ohjaaja jäljestää.
Kun koira löytää sinut, leiki lelulla ja anna nami vasta leikin jälkeen koska tarkoituksena on että koira oppii ilmaisemaan jäljeltä löytyvät esineet.
Koiran saadessa jäljestysvarmuutta on hyvä ruveta vaikeuttamaan jälkeä, tehkään vanhempia jälkiä, vaihdelkaa haittavaa esinettä (ei aina lempilelua), pidentäkään jälkeä, ruvetkaa tekemään kulmia sekä vaihtakaa maastoa, eri paikat haisevat erillaisille on hyvä jos koira osaa jäljestää niin avometsässä kuin suollakin. Kannattaa myös harjoitella erillaisissa olosuhteissa, sateella, aurinkoisena päivänä sekä kovalla tuulella sillä hajun vahvuus vaihtelee ilmasta riippuen.
|
|
Luokka 1 |
| Jäljen etsiminen (40 pistettä) |
Etsintä linjan pituus 30 m. Koira työskentelee jälkivaljaissa, joihin on kiinnitetty 10 m mittainen johdatin josta ohjaaja pitää kiinni tai se voi olla vapaana maassa. |
Jäljestäminen (160 pistettä) |
|
Jälkiesineiden pisteet: Jäljestämisen lopputulos muodostuu seuraavasti:
Luokka 2: |
|||||||
| Jäljen etsiminen (40 pistettä) |
Etsintälinja 40 m |
| Jäljestäminen (160 pistettä) |
Jäljen pituus n. 1000 metriä ja noin 1 tuntia vanha. |
Luokka 3
|
Jäljen etsiminen (40 pistettä) |
Jäljestämisaika on 30 minuuttia Etsintälinja 50 m Ohjeet muuten kuten luokassa 1. |
| Jäljestäminen (130 pistettä) |
Jäljen pituus n. 1500 metriä ja noin 2 tuntia vanha. Jäljellä on useita kulmia, joista vähintään yksi on terävä, se ei saa olla kuitenkaan 45 astetta pienempi. Jälki saa ylittää liikennöidyn tien. Esineiden tulee olla kuivasta puun oksista tehty ja väriltään vaikeasti maastosta erottuvia. |
Jälkiesineiden pisteet
Jäljestämisen lopputulos muodostuu seuraavasti:
|
Esineet 1-5 á 15 pistettä |
75 pistettä |
|
Esine 6 |
55 pistettä |
|
Yhteensä |
130 pistettä |
| Esineiden etsiminen (30 pistettä) |
|
||||||||||
LOPPUPISTEET JA PALKINTOSIJAT:
|
1. Palkinto |
väh. 90 % kokonaispistemäärästä |
|
2. Palkinto |
väh. 80 % kokonaispistemäärästä |
|
3. Palkinto |
väh. 70 % kokonaispistemäärästä |
Kokonaistulos:
Kokonaispistemäärä on tottelevaisuusosan ja maasto-osan pisteiden summa. Alin hyväksytty tulos on 210 pistettä.
|
1. Palkinto |
300 - 270 pistettä |
|
2. Palkinto |
269 - 240 pistettä |
|
3. Palkinto |
239 - 210 pistettä |
- Sivu avattu 6669 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Hei, onkohan nuo
Hei, onkohan nuo pisteytykset nyt ihan oikein? Käsittääkseni (voittajaluokassa muutaman vuoden kisanneena) maastosta tulee pisteitä yhteensä 200. Niistä 30 esineruudusta ja 40 janalta. Tällöin jäljelle jää pisteitä jaettavaksi 130. Kepit 1-5 20 pistettä ja kutoskeppi 30. Eikö vaan, vai onko säännöt muuttuneet?? Kaikissa luokissa sama pisteytys??
Kirjoita uusi kommentti