Hauvakoulu: Surinaherkkä koira

Koira on tottunut olemaan pihassamme päivät pitkät vapaana ja siellä onkin viihtynyt. Mutta nyt, heti kun vaikka pienikin kärpänen pörrää paikalle, koira ampaisee sisälle.

Koiran rotu: cockespanieli
Koiran ikä: 10

Kysymys:
Minulla on 10 v cockeriuros. Kaikinpuolin unelmakoira. On energinen, ihana ja sosiaalinen, rotunsa tapaan. Koira on rohkea, ainoastaan pölynimuria kavahtaa.

Tänä keväänä sattui tällainen episodi: Koira istui pihassa ja paikalle lensi ampiainen, siis kaukana koirasta. Sanoin ihan tavallisella äänellä vieressä olevalle lapselle, "katso, kesän ensimmäinen ampiainen".

Siinä samassa koira vingahti ja juoksi häntä koipien välissä sisälle. Ampiainen ei siis voinut koiraa pistää. Tämän jälkeen koira on alkanut pelätä kaikkia surisijoita. Koira on tottunut olemaan pihassamme päivät pitkät vapaana ja siellä onkin viihtynyt. Mutta nyt, heti kun vaikka pienikin kärpänen pörrää paikalle, koira ampaisee sisälle.

Sisätiloissakin pörräävää kärpästä hieman kavahtaa, mutta ei niinkään pelkää. Miten saisin koiran opetettua nauttimaan ihanista kesäpäivistä pelkäämättä kaikkia surisijoita, joita kyllä riittää?? Kun koira oli pentu, sitä pisti ampiainen nenään ja on oppinut väistämään ampiaisia, mutta tällaista pelkoa ei ole
ennen esiintynyt, vaan on vaan väistänyt, jos ampiainen vieressä pörisee.


Vastaus:
Nauhoita puhelimeen tms. ampiaisen surinaa, soita sitä ensin sisällä jossa se on suhteellisen rauhallinen. Niin kauan kunnes se ei enää reagoi siihen.
Voisit vielä yhdistää surinan eli surina nauhoite soimaan kun koirasi syö, kun leikitte tms. ymmärtää, ettei surinasta seuraa mitään pahaa.

Kun tämä on ok, eikä koirasi reagoi millään tavalla, siirryt ulos. Pihalla annat ruuan ja samalla hiljaisella volyymilla soitat surina nauhoitetta.
Kerta kerralta lisäät surina nauhoitteen volyymia. Eli aloitat hitaasti mutta varmasti koirasi siedättämisen surisevaan ampiaisen ääneen.

Jenni Siikanen
Koirakoulu Silkkitassu

 

Hauvakoulun kysymyslomake

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.


Sähköpostiosoitteesi:

Lue lisää