Koiranäyttelystä tuli suomalainen vientituote
Suomen Kennelliiton tytäryhtiö Showmedia Oy on saanut laajan roolin Euroopan Voittaja 2012 -näyttelyn toteuttamisessa. Näyttelyn vastuullinen organisaatio on Romanian kennelliitto ja markkinointikumppanina MSA Romania
Showmedian Showlink huolehtii Euroopan Voittaja -näyttelyn ilmoittautumiset, rakenteiden suunnittelun ja kehien rakentamisen. Showlink vastaa myös palkinnoista ja ruusukkeista, näyttelyn markkinoinnista sekä toiminnan pyörittämisestä.
Lokakuussa 2012 järjestettävään näyttelyyn odotetaan 15 000 koiraa vähintään 25 eri maasta.
Romaniassa paikalliseksi markkinointiyhteistyökumppaniksi on valittu MSA Romania, joka on vastannut useista romanialaisista suurtapahtumista.
Showlink on yksi Euroopan harvoja organisaatioita, joka pystyy tekemään tämän kokoluokan näyttelyitä.
Vuositasolla Showlink järjestää Suomessa yli 80 näyttelyä, joihin osallistuu noin 120 000 koiraa. Suomen suurin tapahtuma vuosittain on Helsingissä järjestettävä Voittaja -näyttely, jossa kisasi viime joulukuussa 17 000 koiraa.
Showlink järjestää Suomessa kaiken mitä järjestettävissä on ja nyt Romanian päänavauksen jälkeen tähytään kansainvälisille markkinoille. Tavoitteena on järjestää vuosittain 1–3 suurta kansainvälistä näyttelyä. Showlinkin avulla pienikin maaorganisaatio pystyy järjestämään maailmanluokan tapahtuman.
Seuraava suurenluokan tapahtuma Suomessa on Maailman Voittaja-näyttely, joka järjestetään 2014.
Teksti: Kauko Niemi
Kuva: Kauko Niemi, Voittaja 2008
- Sivu avattu 1301 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Kirjoita uusi kommentti