Kaikenmaailman koirat - Autolla koiraansa ulkoilluttanut menetti korttinsa
* Kissoja noudetaan harvoin löytöeläintarhoista
* Kaksi vapaana ollutta koiraa kävi terrierin kimppuun
* Sveitsiläiset eivät halunneet tiukempaa eläinsuojelulakia
* Autolla koiraansa ulkoiluttanut menetti korttinsa
Löytöeläintarhoihin päätyneitä kissoja noudetaan sangen harvoin takaisin kotiin. Vain joka kahdeskymmenes eläintarhaan otettu kissa käydään hakemassa. Koirilla tilanne on päinvastainen. Vain pari prosenttia jää noutamatta. Suomen löytöeläinapu ry muistuttaa, että löytöeläimen omistusoikeus siirtyy kunnalle sen jälkeen kun eläin on ollut tarhassa 15 päivää. Sen jälkeen kunta voi myydä, luovuttaa tai lopettaa eläimen. Mikäli eläin on ollut kateissa viikon, lemmikkiä kannattaa tiedustella katoamispaikkakunnan ja sen lähikuntien löytöeläintarhoista. Koirat saattavat kulkea pitkällekin. Esimerkiksi mänttäläinen collie tavattiin viime kesänä tonkimassa jäteastiaa Kärsämäellä Pohjois-Pohjanmaalla. Lauantaina vietettiin löytöeläinpäivää.
Kaksi koiraa kävi kotitaloonsa kytketyn lajitoverin kimppuun. Länsiylämaanmaanterrierin omistaja koki kauhun hetkiä Puumalassa perjantaina iltapäivällä. Omistaja kuuli yllättäen pihaan kytketyn koiran ulisevan ja meni tarkistamaan tilanteen. Kiinni kytketyn koiran kimpussa oli kaksi, ilmeisesti sekarotuista koiraa. Kimppuun käyneet koirat olivat repineet terrieriä mm. mahasta ja omistaja joutui toimittamaan koiransa eläinlääkärille.
Sveitsiläiset äänestivät tiukempia eläinsuojelulakeja vastaan. Viikonloppuna järjestetyn kansanäänestyksen tuloksena uusia lakiehdotuksia ei panna täytäntöön. Viralliset tulokset osoittivat, että 70,5 prosenttia äänestäjistä eivät kannattaneet eläinsuojelulain laajentamista. Zürichin kantonissa on ollut vuodesta 1992 tiukempi eläinsuojelulaki kuin muualla Sveitsissä. Nyt äänestettiin tiukemman lain käyttöönottamisesta koko maassa.
Lontoolaismieheltä otettiin ajokortti pois sen jälkeen kun mies jatkoi koiran ulkoiluttamista autolla huomautuksen jälkeen. Mies ulkoilutti koiraansa autolla ajaen. Koira juoksi auton rinnalla miehen pitäessä hihnaa avoimesta ikkunasta. Poliisi antoi huomautuksen, mutta kun huomautus ei purrut, niin mies tuomittiin oikeudessa liikenteen vaarantamisesta ja hän menetti ajokorttinsa.
Kokosi: Kauko Niemi
- Sivu avattu 1593 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Kirjoita uusi kommentti