Hauvakoulu: Ovesta on syntynyt ongelma
Koiran rotu: Chihuahua
Koiran ikä: 3 v
Kysymys:
Chihuneitimme Peppi on 3-vuotias ja tähän saakka ollut melko kiltti, joskin melkoisen itsepäinen. Nyt on kumminkin ilmennyt ongelma, joka saa meidät raivon partaalle.
Ongelmana on se, ettei Peppi siedä yhtään sitä, että ulko-ovi avataan tai laitetaan kiinni. Hän nostaa hirveän haukkumisen heti jos kuulee, että ovi avataan. Haukkuminen ei meidän mielestä ole palkoa tai eroahdistusta, vaan pikemminkin raivoavaa haukkumista.
Heti jos hän näkee, että joku rupeaa tekemään lähtöä ulos, oli tämä sitten vieras tai perheenjäsen, niin hän katsoo ovelle päin ja tärisee ja valmistautuu mielestämme tulevaan
raivoamiseen. Sitten kun ovi aukeaa, niin hän juoksee ympäri olohuonetta ja eteistä ja haukkuu vimmatusti. Kun häntä yrittää kieltää, niin hän on niin raivoissaan, että pahimmassa tapauksessa käy käsiin kiinni.
Sama siis tapahtuu kun joku tulee sisälle. (Vähän lievempänä kylläkin). Yksin jäädessään hän raivoaa myös ja haukkuu hetken kun ovi laitetaan kiinni ja jää yksin.
Tämä alkoi aivan yllättäen. Ennen hän ei edes haukkunut kun joku tuli tai hän jäi yksin. Kesällä meille syntyi vauva, jonka jälkeen tämä käyttäytyminen on ehkä mennyt pahemmaksi...Voisiko tämä johtua jostain kodin ja vauvan puolustamisesta? Vai onko tämmöinen käyttäytyminen rodulle tyypillistä?
Vastaus:
Turruttakaa koiranne siihen, että ovi aukeaa ja menee kiinni. Teette oven avaamis/kiinni laittamis harjoituksia pitkin päivää aina kun ehditte ja harjoitus loppuu vasta kun koiranne ei reagoi oven aukeamiseen tai kiinni menemiseen.
Kun harjoitusta tehdään tarpeeksi yhdellä kerralla, koiranne huomaa, ettei haukkuminen auta, koska ovi aukeaa ja menee kiinni koko ajan siitä huolimatta.
Kun koiranne ei reagoi tähän niin palkitkaa kunnolla isolla kasalla herkkuja hienosta käytöksestä.
Jenni Siikanen
Koirakoulu Silkkitassu
- Sivu avattu 2415 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Kirjoita uusi kommentti