Kaikenmaailman koirat - Perheen koira tappoi nelivuotiaan tytön.
* Perheen koira tappoi nelivuotiaan tytön
* Koirapuisto jäi haaveeksi Iitissä
* Jänismetsästys jäi vähiin
* Omistaja otti vastuun Rovaniemen koirakahakassa
Perheen koira tappoi nelivuotiaan tytön. Televisiosta suomalaisillekin tutun Jesse Browningin pieni tytär joutui perheen koiran hyökkäyksen kohteeksi. Oregonissa asuvassa perheessä on useita rotweiller-rotuisia koiria. Yksi koirista hyökkäsi yllättäen nelivuotiaan Ashlynn-tyttären kimppuun kohtalokkain seurauksin. Asiasta uutisoi TMZ-julkaisu. Tytär lennätettiin helikopterilla hoidettavaksi Portlandin yliopistolliseen sairaalaan, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Tytär menehtyi matkalla sairaalaan. Tapauksesta epäilty koira on vielä hengissä, mutta se on siirretty poliisitutkinnan ajaksi eläinsuojaan kaltereiden taakse. Perhe saa jatkossa päättää koiran kohtalosta. Poliisin mukaan yksi perheen rotweillereista on jo aiemmin lopetettu sen hyökättyä perheenjäsenen kimppuun.
Koirapuisto jäi haaveeksi Iitissä. Valtuustoaloitteesta lähtenyt ajatus koirapuiston tekemisestä Kausalaan ei edennyt. Tekninen lautakunta ei koe koirapuiston rakentamista tarpeelliseksi, koska taajaman sisällä ja sen ulkopuolella on koirille hyvät ulkoiluttamismahdollisuudet. Lautakunta heitti pallon koirien omistajille. Jos he haluavat itse rakentaa ja ylläpitää koirille ulkoilupuiston, voi kunta luovuttaa maa-alueen vastikkeetta. Muutoin aloite on loppuun käsitelty.
Runsas lumentulo on vaikeuttanut alkutalven aikana huomattavasti jäniksenmetsästystä koiran avulla. Tammi-helmikuun saalis jää edellisvuosia pienemmäksi, arvioi riistanhoidonneuvoja Jouni Tolvanen Kymen riistanhoitopiiristä YLE:n uutisissa. Monet ovat jättäneet koko metsästyksen alkutalven osalta, koska koirien lisäksi lumi hidastaa myös metsästäjien liikkumista. Kymen riistanhoitopiirin alueella metsästetään vuosittain reilut 10 000 metsäjänistä ja rusakkoa. Metsäjänisten saalismäärää vähentää jo vuosikausia pienentynyt kanta. Sen sijaan rusakkokanta varsinkin asutusten liepeillä on selvässä kasvussa. Alkuvuoden jänisjahti päättyi sunnuntaina.
Poliisi uutisoi viikonloppuna, että Rovaniemellä koira oli kuollut talon pihalle juoksunaruun toisten koirien hyökkäyksestä. Irti olleiden koirien omistaja ilmoittautui heti poliisille ja oli jo ennen uutisointia ottanut yhteyttä kuolleen koiran omistajaan. Asia on poliisin osalta käsitelty. Perheen tyttö löysi verisen koiran kuolleena pihalta juoksunarusta. Perhe ei ollut kuullut koiran ulkona ollessa mitään ylimääräisiä ääniä ulkoa. Naapuri oli kuitenkin havainnut pihalla tapahtuma-aikaan kaksi isohkoa koiraa.
Kokosi: Kauko Niemi
- Sivu avattu 2210 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Kirjoita uusi kommentti