Hauvakoulu: koira tervehtii purien
Koiran rotu: Länsiylämaanterrieri/kääpiösnautseri
Koiran ikä: 1 v
Kysymys:
Äitini koiralla on muodostunut paha tapa tervehtiä puremalla ihmisiä. Eli kun tulen kylään, koira hyppii iloisena vasten ja yrittää purra käsiä, tai jos ei käsiin yllä niin paitaa, takkia tms.
Kyse ei siis ole aggressiivisesta puremisesta, eikä se satu mutta on todella epämiellyttävää, varsinkin vieraiden kanssa kun vieraat eivät voi silittää ja tervehtiä koiraa kunnolla, voivat jopa pelätä koiraa.
Koira tykkää muutenkin vetoleikeistä, ja puruleluksi käy ainoastaan kovaa muovia oleva luu, koska lähes kaikki lelut rikkoutuvat uutamassa minuutissa.
Alkunsa tämä pureminen sai siitä, että koiran isäntä ei osaa kieltää koiraa, ja antoi purra käsiään koiran ollessa pentu, koska se ei sattunut. Itse käännän koiralle selän kun pureminen alkaa, mutta aina vaan koira jaksaa sitä yrittää, joten kaipaisin neuvoja, miten pahan tavan saisi parhaiten loppumaan?
Jos voisin kertoa koiran omistajille konkreettiset neuvot, niin ehkäpä koiran isäntäkin voisi vihdoin sitoutua tavan kitkemiseen. Muuten kyseessä on ihana ja iloinen koira, valitettavasti vain koiran koulutus on jäänyt vähän puolitiehen...
Vastaus:
Puremiseen auttaa se, että laittaa käsiin chili/tabasco/pippuri/tms. vahvoja mausteita, jotka on sekoitettu veteen ja siitä tulee sellainen
tahnamainen sekoitus. Kun koira puree käsiä, sitä ei tarvitse kieltää, aine itsessään rankaisee koiraa kun suuta polttaa.
Vettä vain runsaasti tarjolla ja rauhallisesti kehutaan kun irrottaa otteensa. Jotkut koirat tykkäävät tulisesta mausteesta ja silloin maustetta vaihdetaan ja etsitään sille koiralle sopiva mauste, josta se ei tykkää.
Vasten hyppimiseen ohjeistan seuraavaa: Kun tullaan eteiseen ja koira pomppaa vasten, käännetään selkä ja laitetaan kädet rinnan päälle, ettei koira yletä käsiä puremaan. Ollaan ihan hiljaa koiraan katsomatta. Kun koira lopettaa riehumisen, rauhallisesti siirrytään eteisestä eteenpäin koiraan sen enempää reagoimatta. Vasta kun koira on kunnolla rauhoittunut, sitä huomioidaan edelleen rauhallisesti ja se kutsutaan erikseen rapsuteltavaksi.
Omalle koiralleni tein seuraavan: Sama kuin edellä (saatoin pahimmillaan joutua seisomaan puoli tuntia eteisessä yhteen putkeen, mutta kokonaisharjoittelu aika sitkeydellä oli kaksi viikkoa).
Lisäksi kerran koirani tuli eteiseen suussaan lelu ja kehuin sitä aivan kauheasti. Jatkossa koirani tuli eteiseen tervehtimään lelu suussa, sitä se nypytti (puri tiuhasti), ja koko kroppa heilui onnen merkkinä kun emäntä tuli kotiin. Kuitenkaan en näin iloista koiraa edelleenkään tervehtinyt, vaan riisuin ulkovaatteet ja menin olohuoneen sohvalle, olin hetken hiljaa ja sitten rauhallisesti kutsuin koirani luokseni ja tervehdin sitä sitten hetken aikaa iloisesti.
Yleensä ihmisrakkaat koirat räjähtävät innosta ja energiasta kun omistaja tulee kotiin ja ne purkavat innokkuutensa hyppimiseen/juoksemiseen ja puremiseen.
Jenni Siikanen
Koirakoulu Silkkitassu
- Sivu avattu 3074 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Käsiä pureva koira
Ei ole mitään syytä alkaa minkään kastikkeiden kanssa mährästää. Koiriahan käytetään haistamaan mm. onko parin metrin syvyydessä malmikiven palanen, vai ei. Joten kyllä se haistaa jo eteisessä tulijasta, onko tällä mausteita käsissä (!?)vai ei. Oma neuvoni: ota toiseen käteesi, jota pidät selän takana, pahaääninen vinkulelu tai torvi. Kun koira nousee vasten, tai puree käsiä, vinkaisuta lelua. Kun koira hämmästyneenä lopettaa, anna heti namupala ja kehu koiraa. Myöhemmin voit liittää mukaan "istu" ja "maahan" komennot. Älä käytä innostunutta ääntä, vaan maltillista, vähän venyvää "hyyyvä poika/tyttö".
Kirjoita uusi kommentti