Turvallisuus ja julkkikset ohjaavat amerikkalaisten koiravalintaa

Labratorinnoutaja oli Yhdysvaltain suosituin koirarotu viime vuonna. Viime vuosi oli 19. peräkkäinen vuosi kun labratorinnoutaja valtasi listan kärkipaikan. Nyt ykköspaikka on kuitenkin uhattuna.

Amrikan Kennel Clubin julkaisemien tilastojen mukaan saksanpaimenkoira ohitti yokshirenterrierin ja on nyt toiseksi suosituin rotu Yhdysvalloissa. Saksanpaimenkoira on ollut kakkosena viimeksi yli 30 vuotta sitten.

Saksanpaimenkoiran suosio on kasvanut viime vuosina melko voimakkaasti. Merkittävänä syynä suosioon uskotaan olevan turvallisuus. Saksanpaimenkoira on ollut runsaasti julkisuudessa erilaisissa poliisin ja tullin huume- ja rikostapauksissa. Koiran kanssa on ratkaistu monta turvallisuusasiaa.

Saksanpaimenkoira ei ole ainoa rotu, joka hyötyy julkkistehtävistä lentokentillä, poliisin seurassa, rautatieasemilla turvamiesten seurassa. Labratorinnoutaja, kultainennoutaja ja begle näkyvät usein erilaisissa turvatehtävissä.

  2009 Suosituimmat Koirat Yhdysvalloissa TOP 10

  1. Labradorinnoutaja
  2. Saksanpaimenkoira
  3. Yorkshirenterrieri
  4. Kultainennoutaja
  5. Beagle
  6. Boxeri
  7. Bulldoggi
  8. Mäyräkoira
  9. Villakoiralla
  10. Shih Tzu

Labratorinnoutaja on hitaasti menettämässä suosiotaan. Saksanpaimenkoira on noussut jo suosituimmaksi seitsemässä isossa kaupungissa. Province on ainoa kaupunki Yhdysvalloissa, missä labratorinnoutaja ei yltänyt TOP 5 listalle.

Buldoggi on noussut voimakkaasti erityisesti Kaliforniassa. Kaliforniassa on useampi julkkis, joilla on koirana buldoggi. Portugalinvesikoira nousi sijalta 80 sijalle 64, sen jälkeen kun Obama teki koiravalintansa.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.


Sähköpostiosoitteesi:

Lue lisää