Ulkomuototuomareita suitsitaan
Koirien ulkomuodon ja rakenteen liioittelu ja sen aiheuttamat terveydelliset ongelmat ovat jo pitkään herättäneet keskustelua niin kansainvälisessä koiramaailmassa kuin sen ulkopuolellakin. Voimakkain ravistelu oli BBC:n maailmanlaajuisesti levinnyt dokumentti, joka osoitti selkeästi kuinka harhateillä koiranjalostus on vain sen takia, että koira menestyisi näyttelyissä.
Suomen Kennelliitto lupaa vihdoinkin, että koiran rakenteen ja ulkomuodon liioiteltuihin piirteisiin tullaan puuttumaan ulkomuototuomarien toimesta entistä tehokkaammin. Kennelliitto on koonnut ohjeistuksen sekä sitä täydentävän esimerkkilistan, joka on tarkoitettu ohjaamaan ulkomuototuomareita huomioimaan koiran rakenteen terveys entistä paremmin näyttelyissä. Ohjeistus antaa tuomareille tukea vain niiden koirien palkitsemiseen, jotka ovat terveellä tavalla rotumääritelmien mukaisia.
Ohjeistuksen koonneeseen työryhmään kuuluva Kennelliiton hallituksen varapuheenjohtaja Marja Talvitie myöntää Kennelliiton tiedotteessa, että rotumääritelmien tulkinta on aikojen saatossa johtanut joidenkin rotupiirteiden liioitteluun, niin tuomareiden kuin kasvattajienkin taholta.
Talvitien mukaan rotumääritelmissä ei ole ylilyöntejä, mutta on tärkeää, ettei mitään ulkomuodollista tai rakenteellista yksityiskohtaa liioitella.
Koiriin on jalostunut piirteitä, jotka aiheuttavat niille jatkuvaa epämukavuutta, kuten esimerkiksi hengitysongelmia ja silmien hankautumista, tai johtaa kasvaneeseen loukkaantumis- tai sairastumisalttiuteen. Näitä ovat esimerkiksi ristisiteiden repeäminen, luunmurtumat ja ihotulehdukset.
Kennelliitto lupaa nyt, että tuomariohjeen mukaisesti jalostuksellisiin ylilyönteihin tullaan kiinnittämään koiraa arvosteltaessa erityistä huomiota. Ohjeiston esimerkit eivät vieläkään yllä hylkäävien virheiden listalle. Esiin on nostettu niitä piirteitä, johon ulkomuototuomarin tulee erityisesti kiinnittää huomiota koiraa arvostellessaan.
Ruotsin Kennelliitto on laatinut vastaavan ohjeistuksen jo aikaisemmin. Ruotsin Kennelliiton ohjeistus lähestyy asiaa kuitenkin yksittäisten rotujen kannalta.
Työryhmä halusi Suomeen listauksen, joka Ruotsin ohjeistuksesta poiketen esittelisi kaikki tärkeimmät rakenteelliset ja ulkomuodolliset seikat ja joka koskisi kaikkia rotuja. Esimerkkilistaukset on tarkoitettu etenkin asian havainnollistamiseksi ja konkretisoimiseksi. Lisäksi listaus auttaa joidenkin kyseisistä ongelmista kärsivien rotujen erityisessä huomioimisessa.
Rotuyhdistyksille lista ei tule yllätyksenä, sillä ohjeen ja esimerkkilistojen kokoamisvaiheessa pyydettiin lausunnot rotujärjestöiltä ja rotua harrastavilta yhdistyksiltä.
Koirien tervettä ja liioittelematonta rakennetta edistävä tuomariohje tuli voimaan vuoden alussa. Ohje koskee kaikkia Suomessa arvostelevia koti- ja ulkomaisia ulkomuototuomareita. Tuomareille ohjeen taustalla oleva ajatus on tuttu ja aihetta on käsitelty jo vuoden 2009 ulkomuototuomarien neuvottelupäivänä. Ohje käydään läpi myös tämän kuun lopussa yleisillä tuomarineuvottelupäivillä Vantaalla.
Ohjeeseen voi tutustua Kennelliiton nettisivuilla
Teksti ja kuva: Kauko Niemi
- Sivu avattu 1195 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Juu...pyydettiinhän
Juu...pyydettiinhän rotujärjestöiltä kommentteja, mutta sitten kuitenkin ihan oman mielen mukaan tekivät listauksen. Hyvä asia, mutta olisihan sekin hyvä, että oikeasti kuunneltaisiin rotujärjestöjäkin ja keskityttäisi niihin oikeisiin ongelmakohtiin, eikä täysin epäolennaisuuksiin...
Rotujärjestöitä on lähestytty
Rotujärjestöitä on lähestytty ennenkin mm. eräiden rotujen hälyttävän tilanteen korjaamiseksi, mutta ulkomuotoseikat ovat aina olleet kompastuskivenä - terveys tulee siellä jossain jonon hännillä kun asioita pistetään tärkeysjärjestykseen.
Kirjoita uusi kommentti