Hauvakoulu: Koira hyökkäilee meillä käyviä vieraita kohtaan
Koiran rotu: Pinseri
Koiran ikä: 3v 10kk
Kysymys:
Koira tuli meille 2-vuotiaana. Oli ollut pitkiä aikoja yksin yksiössä. Kärsi eroahdistuksesta. Raapi ovenpieliä kun olimme pois. Tajusin avata ovet
lähtiessämme kotoa, joten raapiminen jäi pois.
Koira rauhoittui ja oli ihan kiva, kunnes yhtäkkiä rupesi hyökkäilemään meillä käyviä vieraita kohti. Näytti hampaita ja vähän näykkäsi. Eristin toiseen huoneeseen. Kerran nostin kyljelleen.
Kuulin että Pojulla on ollut edellisessä paikassa kova kuri pienenä, kun Poju oli pissannut lattialle, omistaja oli heittänyt sen seinään. Lopputuloksena
kaikesta koira oli ruvennut huutamaan, kun omistaja oli noussut nopeasti ylös vaikkapa sohvalta. Pojua ei ole leikattu.
Luulen että kysymyksessä on jonkunlainen pomottaminen. Voihan se pelätä myös tuntemattomampia ihmisiä. Mitä voimme tehdä? Olen kiitollinen jos voitte auttaa, en voi enää siirtää Pojua kolmanteen paikkaan. Meillä käy aika harvoin vieraita.
Vastaus:
Luulen, että kyseessä on pelko, joka on alkanut edellisessä kodissa olevien tapahtumien johdosta. Todennäköisimmin koira pelkää vieraiden
tekevän sille pahaa ja siksi käyttäytyy kuvailemallasi tavalla.
Aloita hiljalleen siedätys vieraisiin ja tee niistä koirallesi positiivinen tapahtuma.
Totuta koiraasi vieraisiin ihmisiin. Eli aina kun se näkee vieraan ihmisen ensin ulkona omalla pihalla, se palkitaan herkuilla silloin kun se katselee vierasta rauhallisesti tai ei välitä siitä.
Pikkuhiljaa etäisyyttä vieraaseen henkilöön pienennetään. Kunnes ihminen voi omalla pihalla mennä ohi eikä koira välitä.
Mikäli asut kerrostalossa niin seuraava askel on rappukäytävä, mutta vasta kun koira reagoi hyvin ulkona ihmiseen joka kävelee sen vierestä kerrostalon pihalla. Sitten kun rappukäytävässä ihmiset ohitetaan rauhallisesti, siirrytään asuntoon.
Et laittanut, reagoiko se ovikelloon? Jos reagoi, niin palkitaan aina kun ovikelloa soitetaan (tehdään ovikellon pimpotus harjoitus erikseen) ja kun
koira ei reagoi, se palkitaan rauhallisella kehulla ja herkuilla.
Kun tämä alkaa sujua, niin mennään avaamaan ovi ja vieras on oven ulkopuolella (harjoituksen pitää olla ennalta sovittu), jos koirasi reagoi, ovi menee kiinni, eikä vieras tule sisälle. Koira palkitaan jos se ei reagoi oven raottamiseen, eli ovi raotetaan ja laitetaan kiinni.
Vasta kun koira lopettaa reagoinnin, niin ovi avataan kunnolla, että vieras näkyy ja koira palkitaan tästä.
Seuraavaksi vierasta kätellään ja tervehditään ja muistetaan koko ajan palkita koiraa jos se pysyy rauhallisena. Koira saa tulla haistelemaan rauhallisesti ja sitä palkitaan siitä.
Kun vieras on päässyt eteiseen saakka niin herkut annetaan vieraalle. Vieras tiputtaa lähelleen lattialle herkkuja katsomatta koiraa silmiin. Noin 5 minuutin kuluttua vieras poistuu tervehtien asunnosta.
Harjoitus aloitetaan alusta, eli vieras tulee taas sisälle, nyt herkut ovat hänellä valmiina ja sama herkuilla siedätys toistetaan eteisessä. Kun koira reagoi positiivisesti vieraaseen eteisessä, vieras riisuu kengät ja tulee seuraavan huoneen ovelle ja mennessään tiputtelee herkkuja koiralle silmiin katsomatta, jos koira reagoi häneen positiivisesti.
Välillä harjoitus aloitetaan taas alusta, jottei harjoitus etene liian nopeasti liian vaikealle tasolle. Älä pidä kiirettä harjoituksen etenemisen kanssa. Tärkeintä on, että koirasi pysyy rauhallisena ja positiivisena (ihanaa! vieras tuli) jotta koira kykenee oppimaan.
Kun yhden saman henkilön kanssa asunnossa liikkuminen onnistuu niin vieras palkitsee koiran ainoastaan sisään tullessaan. Ja sitten vaihdetaan uuteen vieraaseen ihmiseen, jonka kanssa harjoitus aloitetaan alusta. Harjoitus vaatii paljon aikaa, johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä!
Jenni Siikanen / Silkkitassu
- Sivu avattu 3469 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Kirjoita uusi kommentti