Rotuesittely - Polski owczarek nizinny

FCI-luokitus    ryhmä 1


Polski owczarek nizinny esi-isä tuli paimentolaisheimojen kanssa Kaspianmeren alueelta Puolan alankomaille 1200-luvulla. 1500-luvulla kerrotaan eri yhteyksissä puolalaisesta keskikokoisesta paimenkoirasta.

Polski owczarek nizinny esiintyy näyttelyssä ensimmäisen kerran 1920-luvulla, ja varsinainen jalostustyö alkaa. 1940-luvulla eläinlääkäri ja kirurgi tri Danuta Hryniewicz jatkaa jalostusta, jolloin hän löytää ensimmäisten kennelien jälkeläisiä.

FCI hyväksyi ponin uutena rotuna 1950-luvulla.

Pon lähti maailmalle 1960-luvulla, jolloin rodun edustajia siirtyi mm. Saksaan, Hollantiin, Belgiaan ja Ranskaan. 1980-luvulla rotu siirtyi mm. Englantiin, Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin. Suomessa ensimmäinen pon-pentue syntyi vuonna 1989.

Suomessa rotua on rekisteröity 676 kappaletta (7/2011)  ja vuoden 2010 aikana uusia rekisteröintejä tehtiin 45 kappaletta.


Luonne

Polski owczarek nizinny on eloisa koira, joka kuitenkin on hermorakenteeltaan rauhallinen ja tasapainoinen. Se on valpas, aktiivinen, älykäs ja tarkkaavainen. Sillä on erinomainen muisti ja hyvät oppimis-ominaisuudet ja rotumääritelmän mukaan koiraa on helppo kouluttaa. pon on hieman varautunut vieraiden ihmisten suhteen, mutta tämä on luonteenomaista paimenkoiralle. Samalla se on kuitenkin myös ympäristöstään kiinnostunut ja utelias.

Käyttötarkoitus

Pon on energinen karvapallo, humoristinen älykkö, vauhdikas agilitykoira, tempperamenttinen tokoilija, näyttävä näyttelykoira ja rento lenkkikaveri.

Ponia on alun perin käytetty paimenkoirana ja siihen tehtävään sen ketterä ja tarkkaavainen olemus sopiikin erinomaisesti. Vaihtoehtoisesti ponin kanssa voi harrastaa vaikka tokoa, agilityä tai vaikka rauniota. Lisäksi pon sai syyskuussa 1999 PK-oikeudet.

Koko

Säkäkorkeus : urokset 45-50 cm, nartut 42-47 cm

 

Päivitys: 19.7.2011



Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot



>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset

>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta


Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.