Rotuesittely - Pienimünsterinseisoja

FCI-luokitus  ryhmä 7

Pienimünsterinseisoja polveutuu jo keskiajalla haukkametsästäjän apuna toimineista, yläpäisesti hakevista, liikkeelle ajavista pitkäkarvaisista lintukoirista. Niitä kutsuttiin haukkakoiriksi tai karkottaviksi koiriksi tai myöhemmin myös viiriäiskoiriksi ja spioneiksi.

Osa tutkijoista arvelee niiden silkkikarvaisten esi-isien tulleen idästä ja Espanjasta Ranskaan, Saksaan ja Englantiin. Maastoa risteilemällä ne etsivät riistaa, osoittivat sen seisomalla ja ajoivat sen liikkeelle, jonka jälkeen haukka päästettiin irti. Rotua on käytetty jonkin verran myös verkkokoirana, jolloin se myös pysähtyi riistan ilmasta vainutessaan.

Tämä koira oli vuosisatojen ajan suosituin metsästyskoira varsinkin Westfalenissa, Saksan luoteisosissa lähellä Hollannin rajaa, ja Hollannissa. 1700-luvulla erotettiin pitkäkarvaiset seisojat jo pieneksi ”spioniksi” ja suuremmaksi ”kanakoiraksi”. Spion tarkoittaa ”urkkijaa” tai ”vakoojaa” ja kuvaa rodun varovaista työskentelytapaa.

Pieniä seisojia kutsuttiin myös tiheikkökoiriksi pääasiallisen käyttömaastonsa mukaan ja maisterin- tai pastorinkoiriksi, koska usein näillä oli juuri tämä rotu metsästys- ja perhekoiranaan. Rodun kasvatusalueen ulkopuolella sitä kutsuttiin münsteriläiseksi roduksi.

Valtaesiintymisalueellaan rotua löytyi joka maalaistalon pihasta. Vaikeassa maastossa metsästämisen lisäksi sen piti vahtia taloa, ja sen oli ehdottomasti tultava toimeen lasten ja tilan kotieläinten kanssa. Metsälle sitä ei joudettu opettamaan, joten sen tuli toimia synnynnäisesti ilman sen suurempaa koulutusta. Siltä vaadittiin myös varmaa noutoa sekä maalta että vedestä.

Varsinainen rodun ”keksijä” oli Edmund Löns. Hän löysi melkein unohtuneesta rodusta aivan 1900-luvun alussa kaksi erinomaista metsästyskoirakantaa: opettaja Heitmannin koirat Burgsteinfurtista ja metsänvartija Wolfbergin koirat Dorstenista. Hän ryhtyi risteyttämään kantoja keskenään. Heitmann kutsui kasvattamiaan koiria Heidewachteleiksi, nummiviiriäiskoiriksi, ja tämän nimityksen Lönskin otti käyttöön.

Nimi Heidewachtel painettiin unohduksiin 1930-luvulla ja ruvettiin puhumaan pienimünsterinseisojasta. Ensimmäinen virallinen rotumääritelmä laadittiin 1936.

Pienimünsterinseisoja on seisova lintukoira. Sen tehtävä on etsiä ja paikallistaa riistaa, osoittaa se seisomalla, ajaa se käskystä liikkeelle ja noutaa ammuttu tai jäljittää haavoittunut riista. Pienimünsterinseisoja on käyttöominaisuuksiltaan monipuoliseen metsästykseen soveltuva seisova lintukoira. Rodun kotimaassa sitä käytetään seisovana lintukoirana, vesilinnustuksessa noutajana, pienpetokoirana (supi, kettu mm.) ja haavoittuneen riistan jäljestäjänä. Lisäksi myös tiheiköistä liikkeelle ajavana koirana ja seisovana koirana kaniinin metsästyksessä.

Ulkonäkö

Ulkonäölle tyypillisiä piirteitä ovat pitkähapsuinen viirihäntä, hapsut korvissa ja jaloissa. Korvat ovat riippuvat ja silmät mahdollisimman ruskeat. Väritykseltään pienimünsteri on joko ruskea-valkoinen tai ruskeapäistärikkö. Säkäkorkeus on uroksilla 52-56 cm ja nartuilla 50-54 cm. Olemukseltaan pienimünsteri on jalo ja voimakas.

Rotu Suomessa

Suomessa pienimünsterinseisojaa käytetään seisovana lintukoirana kanalinnunmetsästyksessä ja noutavana koirana vesilinnunmetsästyksessä sekä kyyhkysjahdissa. Vähäisessä määrin myös haavakoitten jäljestyksessä ja pienpetokovuutta arvostetaan Suomessakin.

Suomessa rotua on rekisteröity (7/2011) 1612 kappaletta ja uusia rekisteröintejä tehtiin vuonna 2010 kaikkiaan 47 kappaletta.

Luonne

Pienimünsteri on iloinen, vilkas ja omistajalleen uskollinen. Se on metsästyskoirana monipuolinen, mutta toimettomana ja ilman omaa paikkaa laumassa sen aika voi käydä tylsäksi.

Pienimünsteri vaatii paljon liikuntaa ja on yleisesti hyvin innokkaana lähdössä minne tahansa omistajakin menee. Vilkkautensa ja erinomaisen kekseliäisyytensä ansiosta pienimünsterin koulutus tulisi aloittaa mahdollisimman pian, koska vuoden sisällä se on oppinut jo niin monta erilaista metkua.

Sisällä pienimünsteri on yleisesti kiltisti ja oppiikin yllättävän nopeasti sisäsiistiksi. Luonteenomaista näille pikkumünstereille on huulien rypistäminen virnistykseen, kun ne ovat erittäin iloisia. Rodulla on myös erittäin monipuolinen äänivarasto joka tilanteeseen.

Pienimünsterinseisoja on hyvävainuinen, kestävä ja yhteistyöhaluinen, ja sen työskentelyssä kuvastuu pyrkimys löytää riistaa. Se hakee riistaa maastoon soveltuvalla laajuudella ja hakukuviolla, ensisijaisesti ilmavainulla ja tuulta hyväkseen käyttäen.

Sen liikkuminen on kevyttä ja eloisaa ja hyvävauhtista, joskaan sen työskentelyssä tärkeintä ei ole juoksunopeus vaan haun tarkkuus. Se työskentelee halukkaasti myös pensaikoissa ja tiheiköissä. Riistan talteenottotaipumuksiltaan pienimünsterinseisoja on erinomainen. Se noutaa halukkaasti ja varmasti sekä maalta että vedestä. Se on innokas ja vahva uimari ja sen kylmänsietokyky on hyvä. Sen karvapeite suojaa sitä erilaisissa sääolosuhteissa ja vaikeakulkuisissa tiheiköissä.


Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Saksanseisojakerho
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta



>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset

>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta