Agility
AGILITY - KOIRIEN ESTERATA
Agility on lähtöisin Englannista. 1970-luvun puolivälissä keksittiin muokata hevosten esterataa koirille soveltuvaksi. Ensimmäinen agility-näytös nähtiin vuonna 1978 Gruftsin koiranäyttelyssä.
Vuonna 1986 tämä vauhdikas laji saatiin Suomeen Rolf Lundelinin tuomana.
Ensimmäisen kerran Suomessa yleisö pääsi tutustumaan agilityyn Helsingin Messukeskuksessa pidetyssä näyttelyssä 1986, jossa järjestettiin vauhdikas agility-näytös. Suosion kasvaessa ja lajin levitessa pidettiin ensimmäiset kilpailut keväällä 1987. Kaksi vuotta tämän jälkeen eli vuonna 1989 agility virallistettiin.
Agility on avoin harrastus kaikille koirille rotuun katsomatta, myös sekarotuisen kanssa voi lajia harrastaa. Agilityä harkitsevan on otettava huomioon koiran terveys, fyysinen kunto sekä koiran pitää olla perustottelevainen.
Harjoitukset aloitetaan aina ihan alkeista, eli pyritään ensin opettamaan ohjaajalle esteen oikea suoritustapa ja sitten aletaan opettamaan koiralle esteitä yksitellen.
Agilityä ei tule aloittaa liian nuoren koiran kanssa. Pienellä pennulla ei luusto ole vielä kehittynyt, tästä syystä saattaa tulla lonkka-, selkä- ja muita kasvuongelmia. Pennun kanssa kannattaa aloittaa peruskoulutuksesta sekä hyvän suhteen luomisella koiraan. Agilityssä koira on radalla kokoajan vapaana, joten sen tulee olla hyvin ohjaajan hallinnassa.
Noin vuoden ikäisen koiran kanssa voi alkaa hyppiä matalia aitoja ja mennä A-estettä. Tätä nuoremmalla koiralla voi harjoitella kevyempiä esteitä, kuten putkea sekä erilaisia ohjauskuvioita ilman esteitä. Virallisiin agilitykisoihin voi osallistua koiran ollessa 18 kk ikäinen. Koiran tulee lisäksi olla terve, tunnistusmerkitty ja rokotettu kennelliiton sääntöjen mukaisesti.
Kiimassa olevaa narttua ei tulisi käyttää agility-radoille, kisoihin kiimassa oleva narttukoira ei edes pääse. Juoksut muuttavat aina koiran sen hetkistä keskittymiskykyä, sekä täytyy ajatella myöskin niitä muita harjoittelijoita, varsinkin uroskoiran omistajia. Ei ole suositeltavaa että valeraskaan koiran kanssa harrastetaan agilityä.
Agilitykilpailuissa koirat jaetaan kolmeen tasoluokkaan. Kilpaileminen aloitetaan 1-luokasta, josta noustaan 2-luokkaan ja siitä edetään 3-luokkaan. Kaikissa tasoluokissa koirat jaetaan kokonsa mukaan eri kokoluokkiin: mini luokkaan kuuluvat koirat jotka ovat säkäkorkeudeltaan alle 35cm, medi luokkaan koirat jotka ovat 35-42,99cm ja maxi luokkaan koirat joiden säkäkorkeus ylittää 43cm.

Bordercollie Ben (Demssin Pequeno) pituusesteellä
Kuva: Tiia Hämäläinen
Agilityssä on 12 erillaista estettä ja ne jaetaan kolmeen ryhmään:
Kontakti-esteet
A-este
Keinu
Puomi
Hyppy-esteet
Aita
Sarjaeste
Muuri
Pituushyppy
Rengas
Muut esteet:
Pöytä
Kepit
Umpitunneli (pussi)
Avotunneli (putki)

Novascotiannoutaja Rasmus (Nordwart Upa) kepeillä
Kuva:Tiia Hämäläinen
- Sivu avattu 7757 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Chihu + Agility = ?
Olemme miettineet Chihuahuan hankkimista ja haluaisinkin tietää, että onko Chihusta agilitykoiraksi? Onko kellään kokemusta???
Chihujen kanssa harrastaminen!
Joo, mäkin olisin kanssa kiinnostunut tosta chihujen kanssa harrastamisesta... Ne, joilla on kääpiökoiria niin, mitä harrastatte niiden kanssa tai harrastatteko mitään?
vastauksia
Clarissa - Googlaamalla löytäis helpommin kun kyselemällä täällä huitsin nevadassa. Mutta onneks huomasin sun kysymyksen...
Meepä vaikka Rauman käyttö- ja Seurakoirayhdistyksen sivuille http://www.rks.fi/ tai Porin agilityharrastajien sivuille http://www.pahary.fi/index.html ja kattele sieltä kursseja/alkeistreenejä. Tai yhtä helposti voit googlata Rauman ja Porin suunnalta agilitykursseja tarjoavia koirakouluja, esimerkiksi nyt vaikka Koirakoulu Heiluhännät http://www.anittakerminen.fi/yhteys.html . Ei oo vaikeeta. Yleensä agikurssien ikäraja on vuosi, mutta paperittomuus ei yleensä haittaa ainakaan koirakoulujen kursseissa. Onnea agilityyn!
Tuntematon käyttäjä - islanninlammaskoira on erinomainen agilitykoira!
Voiko?
Eli voiko islanninlammaskoirilla harrastaa agilityä?
Olisin..
Mä olisin TOSI kiinnostunut alottamaan syksyllä meidän tollerin kanssa agilityn, mistä löytyis Rauman ja Porin tienoilta halpoja kursseja nuorille ja ei-paperisille koirille?
Kirjoita uusi kommentti