Rotuesittely - Mittelspitz - saksanpystykorva
FCI-luokitus ryhmä 5
Historia:
Mittelspitz on yksi viidestä saksalaisesta pystykorvarodusta. Pienin muunnoksista on Pomerania ja suurin Keeshond. Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut toimia vahtikoirana. Sitä näki usein tekemässä työtään käsityöläisten ja maanviljelijöiden parissa.
Tämä “maatiaiskoiran” maine kävi kuitenkin Mittelspitz:in kohtaloksi eikä sitä ensimmäisellä anomuksella hyväksytty omaksi rodukseen. Vasta vuonna 1969 rotu hyväksyttiin saksanpystykorvien viralliseen eri kokoisten muunnosten rotukirjoon. Se oli ehtinyt jo harvinaistua, kun viralliset rodut olivat ottaneet paremman jalansijan, mutta pikaisen elvytyksen jälkeen Mittelspitz löysi oman paikkansa koiramaailmassa.
Suomessa:
Suomessa saksanpystykorvaa on rekisteröity 3352 kappaletta (6/2011). Vuonna 2010 niitä rekisteröitiin 576 pakkaletta. Kennelliitto kirjaa erikseen eri värejä ja esimerkiksi valkoisia on rekisteröity 203 kappaletta.
Ulkonäkö:
Kaunis tuuhea karvapeite ja kaulaa ympäröivä tuuhea kaulus herättää usein ihailua. Pää on sironmuotoinen ja kettumainen. Korvat ovat pystyt ja pienet, joka antaa rodulle pirteän ulkonäön. Väri vaihtoehtoja on musta, ruskea, oranssi, oranssi-soopeli, kerma, kerma-soopeli, harmaa, kirjava, valkoinen. Paino vaihtelee n. 5,00–11,00 kg välillä ja korkeutta rodulla on 30–38 cm.
Luonne:
Mittelspitz on ihanteellinen seurakoira. Se kiintyy voimakkaasti omistajaansa ja on tunnettu uskollisuudestaan. Vieraita kohtaan se saattaa olla hieman varautunut, mutta ei kuitenkaan aggressiivinen. Rotu on helppo kouluttaa ja se nauttii kun saa toteuttaa omistajansa toiveita. Mittelspitz on loistava harrastuskoira agility tai TOKO kentille.
Terveys:
Mittelspitz on suhteellisen terve ja pitkäikäinen rotu.
Päivitys: 14.6.2011
Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Rotujärjestön julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot
>> Lue myös hauva.comin tuoreet koirauutiset
>> Laatutuotteita edullisesti hauva.comin verkkokaupasta
- Sivu avattu 13578 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





hei
Asiaton kommentti olet väärässä
hei!
Minusta mittelpitzen on ruma koira rotu! ja saksanpaimenkoira on paras!
moro!
olet väärässä! mittelspitz on maailman ihanin rotu ja saksan paimen koira on ruma ja hirveä rotu
sanoisin että kauneushan on
sanoisin että kauneushan on katsojan silmissä!oma mittelini on maailman suloisin ja ihanin kaveri!!!!!
minulla on sellainen ihana ja
minulla on sellainen ihana ja pörröinen mittelpiz uros pentu se on vasta 3kk ja aika villi.
Kirjoita uusi kommentti