Rotuesittely: Novascotiannoutaja
FCI-luokitus ryhmä 8
Novascotiannoutaja on syntynyt Kanadassa Nova Scotian niemimaalla 1860- luvulla. Metsästäjät olivat tarkkailleet kettujen tapaa pyydystää lintuja houkuttelemalla ne lähietäisyydelle.
Houkutteleminen perustuu osaksi ketun syöksähtelevään liikkumiseen, osaksi sen ulkonäköön, punaiseen väriin ja tuuheaan häntään.
Novascotiannoutajassa yhdistyvät kaikki tämä, pieni koko, leikkisyys, vilkkaus ja älykkyys. Kanadassa ensimmäiset Novascotiannoutajat rekisteröitiin vuonna 1945. FCI:n hyväksynnän rotu saavutti vasta vuonna 1982, jolloin ensimmäiset tollerit saapuivat Tanskaan. Suomeen ensimmäinen Novascotiannoutaja saapui vuonna 1985.
Rotua on rekisteröity Suomessa 6049 kappaletta (6/2011) ja vuonna 2010 uusia rekisteröintejä tehtiin 381 kappaletta.

Ulkonäkö:
Novascotiannoutaja on noutajaroduista pienin. Se on vahvaluustoinen, tiivis ja lihaksikas koira. Turkki on kaksinkertainen ja vettä hylkivä. Karva on keskipitkää ja raajoista hapsuista. Häntä on runsashapsuinen ja näyttävä. Koiran valpastuessa kaartuu selän ylle. Turkki vaatii säännöllistä harjausta pysyäkseen selvänä ja siistinä. Väri on mitä tahansa punaisen tai oranssin sävyä. Tavallisesti turkissa on myös valkoista rinnassa, jaloissa, kuonossa, päässä ja hännän päässä. Korvat ovat kolmionmuotoiset, keskikokoiset, korkealle ja taakse kiinnittyneet sekä takaa runsas hapsuiset. Novascotiannoutaja on 43-53 cm korkea ja painaa 17-23 kiloa. Nartut ovat yleensä uroksia matalampia ja kevyempiä. Koira on hiukan korkeuttaan pidempi ja raajojen pituus on sama kuin rungon syvyys.
Luonne:
Novascotiannoutaja on luonteeltaan älykäs, helposti koulutettava ja kestävä. Se on synnynnäinen noutaja niin maalla kuin vedessäkin. Rotu sopii metsästyksen lisäksi moneen muuhunkin harrastukseen kuten tokoon, agilityyn tai vaikka vesipelastukseen. Novascotiannoutaja osaa olla myös itsepäinen ja tarvitsee sen vuoksi selkeät rajat sekä määrätietoisen koulutuksen.
Terveys:
Novascotiannoutajilla esiintyy lonkka- ja kyynärnivelten sairauksia esimerkiksi lonkkanivelen kasvuhäiriö ja kyynärnivelendysplasia. Esiintyviä silmäsairauksia on muun muassa verkkokalvon etenevä surkastuma, joka on hyvin yleinen. Harmaakaihia ja verkkokalvon kehityshäiriöitä on myös tavattu, mutta näitä vähemmissä määrin.
Minun koirani (omistajan kommentti rodusta)
Tolleri ei välttämättä osoita kiintymystään kovin aktiivisesti. Jos siis haluat "sylikoiran", joka aktiivisesti hakee huomiotasi, älä ota Tolleria.
Meidän yksilömme nauttii kun "lauma" on kasassa ja tarkkailee mieluusti etäältä kotioloissa.
Hän puuhastelee kyllä kanssamme kaikenlaista ja osallistuu ihan kaikkeen, mutta ei juurikaan "alennu" halailtavaksi tai rapsuteltavaksi kuin muutamina, sille varaaminaan hetkinä - esim. sunnuntaiaamuisin.
Lasten kanssa tollerimme tulee toimeen loistavasti ja on hyvin kärsivällinen. Tämä on tietenkin yksilöllistä - kaikki Tollerit eivät pidä pienistä lapsista.
Tollerimme on myös erittäin herkkä ja loukkaantuu helposti jos se kokee tulleensa kohdelluksi kaltoin. Silloin ei kelpaa edes palkkionamit. Parhaimmillaan meillä ollaan murjotettu kolme päivää..
Meidän tollerimme karva on silkinsileää, eikä takkuunnu koskaan. Harjaamme lähinnä karvanlähtöaikaan. Ei siis vaadi säännöllistä harjaamista.
Korvien taustojen trimmaus ja tassukarvojen leikkaaminen sitävastoin tulee tehdä säännöllisesti. Kuten myös tietenkin kynsien leikkaaminen.
Kuitenkin jos kohdalle on osunut pitkäturkkinen tolleri, harjaaminen kannattaa hoitaa siten, että sumutinpullolla sumuttaa hiukan vettä turkille harjaamisen yhteydessä, muuten tulee todella sähköinen otus. Karvan laatu on erittäin silkkistä ja sähköistyy helposti.
Kiiki
Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Rotujärjestön julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot
Osta rotua käsittelevä kirja
- Sivu avattu 18290 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi




Tolleristin kommentteja..
Tiuska: Jos on erittäin kiinnostunut tollereista rotuna, niin suosittelen käymään esm Tollershowssa tai joka kesäisellä tollerileirillä katsomassa, millaisesta hännänheiluttajasta on kyse. Kasvattajat päästävät myös mielihyvin useimmiten katsomaan koiriaan vaikka et olisikaan pentua vielä päättänyt ottaa! Luonteeltaan tollereita on laajassa skaalassa; tuo "omistajan kuvaus" ei vastaa lainkaan omaan tolleriini, joka on siis hyvinkin seurallinen sylikoira, joka poikkeuksetta hakeutuu viereen/syliin makoilemaan ja kestää pussailun. Lapsia rakastaa siinä määrin, että joudutaan ihan treenaamaan niiden seurassa rauhallisesti käyttäytymistä. ;)
TK: 25/09/2010 - 15:07
Tolleria en ottaisi muuksi kuin harrastuskaveriksi. Monipuolisuutensa ansiosta voi harrastaa useampaakin lajia ja on tärkeätä että vähänkin aktiviisen koiran kanssa touhuaa jotakin; purkaa koiran tavatonta energisyyttä ja luo hyvin ja toimivan suhteen ihmisen ja koiran välille! Kertomalla omista harrastusajatuksistaan ja toiveistaan kasvattajalle, osaa kasvattaja poimia pentueesta juuri Sinulle sopivan pennun tai vaihtoehtoisesti kertoa mikäli hänellä ei ole sinun käyttötarkoituksiisi sopivaa pentua :)
Maissi: Hyvin todennäköisesti terveen koiran saa asiantuntevalta kasvattajalta. Sukutauluihin perehtymällä saa helposti tiedon esm sairauksista. Tollereille tehdään PEVISA ja Lohen tutkimuksia, etenkin suomessa kaikki jalostukseen käytettävät koirat tulee tutkia.
Otto Hapan: Meilläkin on ensimmäinen tolleri, mutta kasvattajan tuella ja pentukurssit ja muutkin harrastukset aloittaneena ollaan päästy hyvään alkuun! Vaatii vain kuria ja johdonmukaisuutta, kokemuksesta on aina hyötyä mutta jos on valmis näkemään vaivaa ja tekemään töitä 'yhteiskuntakelpoisen' koiran eteen, ei tolleri ole mahdoton tapaus :) Nopea kaveri oppimaan..niin hyvät kuin huonotkin temput!
Tollerit
Olen erittäin kiinnostunut tollereista ja haluaisin kuulla tollerin omistajien kertomuksia, minkä laisia tollerit ovat omasta mielestänsä ja kokemuksensa perusteella. Kiitos kaikkille vastaajille jo etukäteen!! :))) Ja sitten vielä osaakko kukaa sanoa paljonko suurinpiirtein maksaa tolleri pentu?????
Seura- ja harrastuskoiraksi?
Onko tollerit seurallisia? Onko ne seura- ja harrastuskoiria? Sopivatko kerrostaloon? Tulevatko yleensä muiden lemmikkien (kuten kissan tai kanin) kanssa toimeen? Kauan ne keskimäärin elää? Kertokaa jotain omasta tolleristanne :).
Tollereiden terveysongelmat
Meidän perhe suunnittelee tollerin hankkimista, mutta rodun terveysongelmat mietityttävät. Ovatko silmä- ja lonkkaongelmat todella niin yleisiä, kuin on kerrottu?
Eka koira
Voiko tollerin ottaa ensimäiseksi koiraksi. Olen jostain lukenut , että voi olla "vähän" hankala rotu??
jooo
kyllä meillä ainakin on ekana koirana tolleri
Tolleri ensimmäiseksi koiraksi?
Mielestäni se sopii aivan hyvin, niin kuin monet muutkin rodut. Novascotiannoutaja on kiltti, pitää ulko-ilmasta ja viihtyy ihmisten seurassa. Itselläni ei ole tolleria, mutta harkitsen toki vähän vanhempana<3
Kirjoita uusi kommentti