Rotuesittely: Mopsi
FCI-luokitus ryhmä 9
Historia:
Mopsia kuvaa hyvin ilmaisu “paljon pienessä koossa”. Mopsi on peräisin Kiinasta, josta rodun ensimmäiset edustajat saapuivat Englantiin Hollannista William Oranjelaisen ja kuningatar Maryn mukana vuonna 1688. Mopsit ovat olleet suosittuja seurakoiria kuninkaallisilla ja aristokraatteilla.
Suomessa rotua on rekisteröity kaikkia 8659 kappaletta (6/2011). Vuonna 2010 uusia rekisteröintejä tehtiin 389 kappaletta.

Ulkonäkö:
Mopsi on pieni, neliömäinen ja tukevarakenteinen seurakoira. Rodulla on suuri pää ja silmät, joissa ilme on pehmeä. Kuono on lyhyt, tylppä, neliömäinen jossa on selvät rypyt. Korvat ovat ohuet eteenpäin taittuvat tai tai taaksepäin laskostuvat ns. Ruusukorvat. Häntä on korkealle kiinnittynyt tiukasti selän päälle kiertynyt.
Mopsin turkki on lyhyt ja luonnostaan helppohoitoinen. Se hylkii likaa ja rapaa. Harjaus silloin tällöin, etenkin karvanlähdön aikaan pitää turkin siistinä. Turkin väritys voi olla hopea, aprikoosi, fawn (kellertävä) tai musta. Värin on oltava puhdas, maskin ja selkäjuovan on oltava selvästi erottuva. Mopsin nenävekki on pidettävä puhtaana ja kuivana tulehduksien estämiseksi. Kooltaan Mopsi on 25-28 cm ja 6,3- 8,1 kiloa.
Luonne:
Mopsi on iloinen ja ystävällinen, mutta oman arvonsa tunteva. Rotu on hyvin ihmisrakas, mutta myös hyvin itsepäinen, eikä sitä voi aina kouluttaa niin kuin muita koiria.
Pienestä koostaan huolimatta Mopsi tarvitsee säännöllistä liikuntaa, sillä se on mestari kerjäämään makupaloja huolestuneen vetoavalla katseellaan. Se osallistuu myös mielellään kaikkeen perheensä toimintaan.
Terveys:
Kuumalla ilmalla Mopsi on altis saamaan lämpöhalvauksen ja vilustuu myös helposti, se on kuivattava aina hyvin kastuessaan. Mopsilla voi pehmeän kitalaen vuoksi olla tilapäisiä hengitysvaikeuksia koiran kiihtyessä, ponnistaessa tai jännittyessä.
Rodulla esiintyy myös polvivikaa, lonkkavikaa ja silmäsairauksia. Mopsin suuret silmät keräävät helposti likaa ja saattavat tulehtua helposti. Myös jonkinverran ihosairauksia, epilepsiaa, kivesvikaa ja ahtaista hengitysteistä johtuvia vaikeuksia esiintyy Mopseilla.
Päivitys: 16.6.2011
Lue myös: lyhytkuonoisten ongelmista
Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Rotujärjestön julkaisemat tiedot
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot
Osta rotua käsittelevä kirja
- Sivu avattu 26080 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi





Mopsi
Onko Nokian/Tampereen lähellä hyviä Mopsi-kasvattajia???
Suomen vanhin mopsi?
HEI!
Meidän perheessä asuu yli 16 vuotias musta mopsi, nimeltään Elvis. 17 vuotis synttärit on 01.09.2009. Onko tietoa, onko kellään vanhempaa mopsiherraa?
Elvis
Te onnelliset saatte olla yhdessä vielä(toivottavasti).Minun mopsi-poikani,Bobi,sai elää 14vuotta ja kaksi viikkoa, rakastettuna sekä hemmoteltuna,myös itsepäisenä.Hirveä ikävä vieläkin vaikka on kulunut jo reilu neljä vuotta.En ole uutta koiraa ottanut,mikään ei tunnu samalta,hellin ystävien koiria.Kaikkea hyvää Elviksen kanssa,pitäkää huolta ystävästänne!! t.Liisa ps.en ole tavannut enkä kuullut noin iäkkäästä mopsista,harvinaista..NR
Mopsit elävät yleensä n.
Mopsit elävät yleensä n. 10-12 -vuotiaiksi joten tuo voi hyvinkin olla vanhin mopsi. Koirasi voi hyvinkin päästä johonkin Guinnesin ennätyskirjaan, jos vain pystyt todistamaan (esim. virallisilla papereilla) koirasi iän.
On hyvä muistaa viedä säännöllisesti vanhan koira eläinlääkärille tarkistettavaksi, ettei ole mitään lonkkavikoja, kasvaimia tai muita ikäviä sairauksia tullut. Meillä oli joskus koira, joka näytti terveeltä ja iloiselta, mutta lääkäri löysi useitakin kasvaimia ja koira oli lopetettava.
Koirien elämä on lyhyt - rakastakaa niitä ja pitäkää niistä hyvää huolta kun vielä voitte.
toi viimeinen kommenti pita
toi viimeinen kommenti pita paikansan minä arvostan sanoamane sanat
Kasvattajat?
Moi! Missäköhän täällä Lappeenrannassa/lähellä ois kasvattajia? Kun mopsia jo pitkään olen harkinnut ottaa.
Kasvattaja lähellä Lappeenrantaa
Kotkasta löytyy kasvattaja...
Mopsin uros pentu luovutus iässä myynnissä
kannattaa
ottaa yhteyttä, jutellan lisää.
p.050-5167890
ei ole. Teillä se on paljon
ei ole. Teillä se on paljon vetänyt ikää. (:
Kirjoita uusi kommentti