Koira haistaa tuhopolttoja

Michiganissa, Yhdysvalloissa Gunny koiralla on erikoistehtävä. Hänet on koulutettu haistamaan tuhopolttoja.

Kaksivuotias labratorinnoutaja asuu palomies Bryce Denningin perheessä, mistä se lähtee hälytyskäynnille mihin aikaan vuorokautta tahansa.

Koiran ja isännän tehtävänä on kiiruhtaa palopaikalle ja haistaa onko palon sytytykseen käytetty sytytysainetta kuten bensiiniä tai kerosiinia.

Gunny on koulutettu tehtäväänsä ja se on suorittanut vakuutusyhtiöiden kokeen hyväksyttävästi. Vaikka koira onkin saanut ”tuhopolttodiplomin”, sen kanssa treenataan ja koulutusta jatketaan edelleen joka päivä.

Toukokuussa työnsä aloittanut koira on saanut tähän mennessä 15 kutsua. Syyskuun 28. päivänä selvisi muun muassa tapaus missä palavasta talosta löytyi neljä ihmistä murhattuna.

Koira pystyy haistamaan sytytysaineita jopa palon jälkeenkin. Yhdysvalloissa on koulutettu muutamia tuhopolttokoiria.

Teksti: Kauko Niemi

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tällä kyselyllä tarkistetaan että lomakkeita eivät pääse käyttämään haittaohjelmat ja ehkäistään spammin levitystä.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.


Sähköpostiosoitteesi:

Lue lisää